sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Matkan varrelta

Yksi mieluisimmista kirpputoreista on Kumpulan kyläjuhlat. Koko yhteisö valloittaa Limingantien ja lähipihat...myynnissä on kaikkea maan ja taivaan väliltä, niin huonekaluja kuin mansikantaimiakin. Koska kirppismyyjiä on niin paljon on myös ohjelmaa, musiikkia ja muita esiintyviä taiteilijoita viihdyttämässä vierailijoita.
Nälkää ei tarvitse myöskään nähdä sillä niin suolaista kuin makeaakin on tarjolla, löytyi viimeksi upeita suklaapaloja, herkullista kasviscuscusia...ja jos olisi kaiken syönyt mitä silmillään ahmi niin huonosti olisi käynyt :)
Tunnelmaa kyläjuhlasta ei voi sanoin eikä kuvin oikein kertoa, se on jotain mitä pitää kokea, joten jos haluat uuden ihanan kokemuksen kannattaa seurata Kumpulan sivuja netistä ja saapua nauttimaan fiiliksestä. (ei muuten kannata autolla tulla, käytä julkisia)
Kyläjuhlat olivat viimeksi toukokuun lopulla ja silloin paistoi aurinko, huippuilma ulkokirpparille.
Paljon tein löytöjä ja yksi varsinkin jäi mieleen...kävelin pöydän ääreen ja maassa seisoi kaksi tukevaa takorautaista isoa lattiakynttilänjalkaa...ja painavat. Myyjä sanoi että hinta on vain 5€ kunhan  hän vain pääsee tavarasta eroon. Mietin että en jaksa kantaa kynttilänjalkoja vaikka olin jo ihan myyty. Jatkoin katua eteenpäin ja pöytärivistön lopussa päätin että jos kävelen takaisin ja kynttilänjalat ovat vielä myymättä niin silloin ne on tarkoitettu tulemaan meille....kuinkas kävi :) siellähän ne vielä olivat ja seuraavat tunnit hikipäissä raahasin tavaroita mukana, onnellisena löydöstäni. Takoraudassa vain on se jokin joka sykähdyttää.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei! Jätäthän jälkesi käynnistäsi blogissani :)