Kyllä tämä elämä on sitten niin ihanan kauheaa...väliin tuntuu että ei saa henkeä, happi loppuu ja ei jaksa yhtään mitään enään...vajoaa jonnekkin saveen, saa pelätä että se savi kovettuu ja sinne jää ikuisiksi ajoiksi.
Sitten, kuin jostain ihmeen kummasta saapuu se kastelukannu, sadepilvi tai kunnon myräkkä ja vettä tulee...niin kaatamalla...savi kastuu ja pääsee taas liikkumaan mutta siinä on vaaransa taas upota ja hukkua.
Kun saveen saa hiukan lisättyä hiekkaa ja turvetta niin sitten se alkaakin olla hyvä kasvupohja...tukevampi jotta voi nousta, saada pitoa jalkoihin ja ponnistaa.....aurinkoa kohti.
Aurinko lämmittää, kietoo säteet ympärille...valaisee mielen, tuo lohtua ja antaa rohkeutta.
Tuulen vire kuivattaa ja pistää ihon väreilemään...paleltaa.
Tuulee kovemmin ja alkaa myrsky nousta....silloin joku painaa päällesi sateensuojan, kietoo lämpimään syleilyyn, pitää huolta suurimman myräkän yli....
Elämä on ja tulee aina olemaan suuri seikkailu...arvokas ja ainutlaatuinen.
<3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Hei! Jätäthän jälkesi käynnistäsi blogissani :)