Google+ Followers

maanantai 12. toukokuuta 2014

eloa ja oloa

Viikonloppuna tuli kaiveltua hiekkakasasta kiviä ja kärräiltyä rinnepenkkiin...hitaasti mutta varmasti se tulee valmiiksi. Viimeinen silaus rinteeseen tulee havuilla joita sitten sommitellaan arvatenkin syksyllä ;)
Kasvimaa on käännetty ja mittailin jo perunavakoja ym. Perinnetiedon mukaan perunoiden istutuspäivä on 6.6...mutta kaipa sitä saa ne maahan aikaisemmin. Äitienpäivänä sitten vomplailin kanaverkkoa, miehen kanssa asennettiin kanaverkot ja hieno tuli ( valokuvaus on nyt ihan unohtunut...hyi mua) Kanat oli kummissaan kun ulkoilivat uudessa aitauksessa ja saivat kyllä sammaleet ja kaiken muunkin käännettyä alta aikayksikön. Sunnuntainen vesisade saapui vasta kun työt oli hoidettu siltä päivältä joten onnea sään suhteen.
Sisätiloissa sekä täällä kaupungissa että maalla alkaa olla ihan ruuhkaksi asti purkkeja ja kippoja...kasvu on hurjaa. Osa kurkuista kukkii jo ja ne olivatkin haukkaamassa happea pihalla pölyttäjien toivossa.
Nyt sitten taas pala tätä toista arkea...töitä vielä muutama viikko ennen kesävapaata..."teini on poppia" jne.
                                               mukavaa viikon alkua kaikille

lauantai 3. toukokuuta 2014

apua

Hei ihan oikeesti...mihin hitsiin nämä päivät oikein hupenevat...aamukahvin juotua tuntuu että tunnit vilisee joutuin ja sitten ollaankin jo illassa ja pää tyynyssä. Onneksi ei ole univaikeuksia, se nyt tästä vielä puuttuisi. Omissa töissä tuntuu että toukokuu on toimintaa toiminnan päälle, omien teinien koulunkäynti alkaa selkeästi jo väsyttämään.. kesälomaa odottavat. Ulkona on edelleen niin kylmä, että kotona ja maalla kaikki kasvit vievät ikkunalaudat, lattiapinta-alan. Tulisi edes niin lämmin että saisi kasvit ulos/kasvihuoneeseen.
Tällä hetkellä on tulossa tomaattia, perunaa, tilliä, basilikaa, kurkkua, persiljaa, hernettä, chiliä, paprikaa, ruohosipulia, salaattia kolmea laatua...kukkia erilaisia. Viime kesänä saimme hienon tomaattisadon ja salaattia hyvin omiin tarpeisiin....nälkä kasvaa syödessä joten tänä kesänä satoa hingutaan hiukka enempi ;)
iloa viikonloppuun ja nyt viilettämään +9 asteen toukokuuhun.