sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Puu-Vallilan kirppis

Ah mikä auringonpaiste eli oiva päivä kuljeskella ristiin rastiin Puu-Vallilassa. Perinteisesti pihakirppiksiä ja pikkuisia pop up kahviloita.



Kerkesin näkemään laskun Vallila Kraan Prii mäkiautokisassakin :), aikamoinen mäki lapsilla oli laskettavana Keuruuntiellä. Oli huoltojoukkoa, kuuluttajaa, hienoja autoja ja lapsilla hauskaa.



 
Puutaloja, ihania pieniä pihoja joissa jo kukat kukkivat...
 
 
Oli niin paljon katsottavaa kirpputoritavaroiden lisäksi että väliin unohtui kamerakin taskuun. Mutta järjestäen asukkaat olivat ystävällisiä, iloinen mieli ja paikoitellen laulu raikasi. Löysin ihanan mekon kesäksi 2€ ja poika kun keräilee coca cola laseja niin niitäkin kassiin sujahti kaksi. Yhdellä pihalla olisi ollut iso puuhylly myynnissä...mutta en millään olisi sitä sieltä saanut raahattua kotiin joten piti jättää ostamatta ...nyyh!







 
Teille jotka asuvat kauempana, kannattaa tulla joskus piipahtamaan koska aivan ainutlaatuinen vuosittainen tapahtuma.
 

6 kommenttia:

  1. Pari kesää sitten käväisimme Raumalla ihan ex tempore, sattui silloin just olemaan pihakirppispäivä Vanhassa Raumassa. Ihana kesäpäivä, nautinnollinen!! Ja löytyi vielä mainio valaisinkin eteisrapun kattoon!! :o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raumalla olisikin kiva käydä...yhden kerran pojan luokan kanssa kävimme ja oli kaunis paikka. Täytyypä pistää korvan taa jos sinne menisikin kirppailemaan eikä vain pitsejä katselemaan :)

      Poista
  2. ♥Niin kivalta näyttää! mua harmitti hurjasti kun ei päästy menemään tänä vuonna tuonne...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottamasti aina yhtä ihana siellä on vaeltaa...rakastan puutalotunnelmaa ja yhteisöllisyyttä mikä on käsin kosketeltavissa :)

      Poista
  3. Olen joskus käynyt Kokkolan Neristanissa pihakirppiksillä, kyllä niissä tapahtumissa on aivan oma tunnelmansa. Vanhat puutalot pihoineen on niin ihania!

    VastaaPoista

Hei! Jätäthän jälkesi käynnistäsi blogissani :)