Google+ Followers

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Taimitarhalla

Eilen kaikkien asioiden hoitelun jälkeen lähdimmekin kohti taimitarhaa jonka mies muisteli että toimi vielä. Aivan ihana paikka, keskellä kaunis vanha omakotitalo, ikkunoissa puuleikkaukset, etuoven vierustoilla pyöreät ikkunat.... vanhoja rakennuksia pihapiirissä, kaikkialla kukki jotain tai oli yhdistelty ikivihreitä kauniiksi istutuksiksi. Joka paikassa oli kukkia, pensaita, havuja ja puita ruukuissa. Alun perin tarkoitus oli ostaa kaksi omenapuuta mutta mukaan lähti matakasvuinen kuusi ja pallotuija. Omenapuissa saimme opastusta eli savimaalle on hyvä, kestävä ja tuottoisa Moskovan päärynäomena, sen pariksi tuli kaneliomena. Tänään edessä omenapuille paikat, muut ovat kolonsa jo löytäneet.





 
*aurinkoista perjantaita*
 

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Unohtui mainostaa osoitetta eli taimisto löytyy Sattulantiellä...ja ei ole mitään kylttejä...sinne vain pihalle ajaa :)

      Poista

Hei! Jätäthän jälkesi käynnistäsi blogissani :)