kaiken sen kivun ja tuskan takana jaksat hymyillä....ja samalla kätesi tärisee.
Nostamme simamaljan ja se tuo lapsuuden mieleen...hetken jaksat istua ja sitten nouset tuolista.
Kuinka pieneksi on vartalosi mennyt, kuinka askeleet lyhentyneet...
Ihailen sitä kuinka sairautesi kannat ja kuinka äänettömästi tuo kaiken tappava on taustalle kammettu.
Elämä on aina ollut etusijalla, ilo ja toivo, hetkessä eläminen ja arki.
Kuinka haluan olla samanlailla vahva ja rohkea...mitä sitten elämä tuo tullessaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Hei! Jätäthän jälkesi käynnistäsi blogissani :)