maanantai 5. huhtikuuta 2021

"tresörmäp"

 Kaksi vuotta sitten tein ajatuksella aarrekartan,

oikein ison unelmakartan.

Silloiseen elämäntilanteeseen sopivia unelmia, 

lehdistä leikatuin sanoin ja kuvin.

Katselin sitä seinälläni yhtenä päivänä tarkemmin

 ja totesin että moni asia oli toteutunut,

ei ehkä ihan niin kuin olin ajatellut, eli elämä yllätti.

Oli aika tehdä uusi, 

moni asia on muuttanut muotoaan

mutta vielä on pieniä sekä suurempia unelmia,

 mitä kohti haluan jatkaa matkaa.

Lehtipino, sakset ja liimaa esille,

visuaalinen työskentely ilmoille.




Kartasta tuli puolet pienempi ja selkeämpi,

ehkä ikä ja realistisempi katse tulevaan vaikutti tekemiseen.

Unelmia pitää kuitenkin olla,

niiden ajattelu sateisena päivänä piristää.

Itse pitää kuitenkin tehdä töitä niiden saavuttamiseksi

ja kun ne ovat esillä joka päivä,

niitä ei unohda.




Seinällä nyt siis uusi "tresörmäp"

joka tuo hymyn huulille ja pientä odotusta tulevaan.


Oletko sinä tehnyt aarrekarttaa?

Pidätkö sitä näkösällä?

Onko toiveitasi toteutunut?

Kerro kokemuksistasi.


*unelmoidaan tänäänkin*

sunnuntai 24. tammikuuta 2021

Kuuletko sinä?

 On eri asia kuunnella vai kuulla, hassultahan tuo kuulostaa mutta näin se vain on.

Kuvittele tilanne...

Ratikkaan työntyy ovista vaunut joissa istuu uteliaana katseleva, pieni ihmisen taimi. Äiti on huolehtivainen ja ottaa lapaset pois sekä avaa haalarin vetoketjua. Vanhempi istuu vaunujen viereen ja kaivaa taskustaan kännykän jota aloittaa selaamaan. Pienokainen yrittää ottaa katsekontaktia sitä saamatta. Hän yrittää hivuttautua ylemmäs jotta näkisi ulos, siinä onnistumatta. Suusta tulee äiti, äiti ja vanhempi paijaa päätä nostamatta katsettaan ylös puhelimesta. Lapsi aloittaa uudet nousupyrkimykset, naama alkaa punoittamaan ja ääni alkaa kohoamaan. Äiti ottaa tottuneesti tutin ja tyrkkää lapsen suuhun, samalla laskee selkänojaa lepoasentoon ja kaiken aikaa silmäilee puhelinta. Tutti lentää kärryistä, lapsen huuto täyttää vaunun. Äiti tuohtuu ja punastuu, ääneen puuskuttaa -"jos et osaa olla hiljaa niin meidän täytyy sitten jäädä pois". Pysäkille saavuttaessa äiti vetää vaunut ulos, lapsen huutaessa ja potkiessa. Äidin naamassa loistaa kiukku, kännykkä kuitenkin pysyy tottuneesti toisessa kädessä.


Vanhempi pariskunta kipuaa kyytiin ja etsiytyy neljän paikalle vastakkain istumaan. Rouva pulputtaa niin liukkaista lattioista kuin korkeista penkeistä. Kaivelee laukkuaan ja pohtii laboratoriotuloksiaan, lääkärien pätemättömyyttä ja hoitajien huolimattomuutta. Ulkona satelee lunta ja mies on asettanut mustat rukkaset syliinsä, katselee ulos. Mannerheimintien ikkunoissa loistaa monissa vielä jouluvalot ja se selvästi nostaa hymyä namalle. - "Katso kultaseni kuinka kauniilta ulkona näyttää", hän sanoo vaimolleen. Rouva ei selvästi kuule kuin oman äänensä ja jatkaa päivittelyä ruokakaupan kassojen tympeistä ilmeistä. Matka jatkuu mutta vanha herra pysyy lopun matkaa vaiti.


Itsekseen puheleva, parrakas mies saapuu keskimmäisistä ovista, -"kylmähän siellä on". Maskinaamaiset kanssamatkustajat ovat hiljaa ja katsovat poispäin. Mies kävelee jutellen ihan raitiovaunun etuosaan ja istuu alas. Pientä puheensorinaa kuuluu matkan aikana ja kukaan ei kiinnitä huomiota, ei edes lähellä istuva rouva ruokakassiensa kanssa. Pysäkin lähestyessä mies nousee ja toivottaa rouvalle hyvää alkanutta vuotta. Rouva ei käännä edes päätään. Mies kääntyy lähemmäs ovea vaunun kaartaessa pysäkille ja juttelee -"voi sitä ihan toivottaa takaisinkin". Ovi avautuu ja parrakas mies on poissa. Rouva istuu edelleen jähmettyneenä, ikkunasta ulos katsoen ja raitiovaunu jatkaa matkaansa.

Voisin kirjoittaa näitä esimerkkejä loputtomiin, ratikassa kun istun monesti viikossa. Omistatko sinä kuuntelemisen taidon?


Kuinka paljon ilmassa lentääkään sanottuja sanoja mutta ei kuultuja!

❤ Kuunnellaan toisiamme❤

sunnuntai 17. tammikuuta 2021

Raivo

 Raivo on sanana niin paljon sisällä pitävää, 

agressiivisuutta ja arvaamattomuutta, sanoja ja tekoja.

Raivo liittyy myös luontoon esim. pauhaava ukkonen tai pelottavana myrskyävä meri. 

Raivo varoittaa!

Mitä kuuluu eläinmaailman "agrelle" räyhäävälle mesimäyrälle, pelottomalle saalistajalle? 

Raivo luonnossa auttaa selviytymään.

Raivoa on nyt ilmennyt hiihtoladuilla, kohdistuen lapsiin tai hitaasti sivakoiviin ihmisiin. 

Raivo tyhjentää ladun ja edesauttaa lapsia unohtamaan liikunnan ilon.

Kamikatzena kiitävät pyöräilijät jakavat sanallista (painokelvotonta) raivoaan huudoin eteen sattuville kävelijöille. 

Raivo aiheuttaa vaaratilanteita ja onnettomuuksia.

Raivo kohdistuu lumenauraajiin jotka eivät heti ole joka paikkaan kerinneet.

 Raivo ei liikuta kuitenkaan lunta, 

paitsi jos tartut itse kolaan kiukuspäissäsi.

Hiekoitusraivoakin löytyy jakautuneena, 

toiset ehdottomasti haluavat hiekkaa joka paikkaan ja toiset jättäisivät osan jalkakäytävästä hiekoittamatta 

jotta pulkkaa voisi vetää perässään.

Raivoajat voisivat mennä hiekkalaatikolle istumaan.

Minulle kaikki heti asenne, turhautuneisuus, 

hektisyys ja silmitön kiire luo raivoa

Jos tässä maailmassa olisi vähemmän raivoa, 

negatiivisuuskäyrä laskisi ja voisi alkaa positiivisemman elon aika.

Ajatellaan ennen kuin aukaistaan suu, pysähdytään edes joskus

ja hei....voi ihan pitää mölyt mahassa.



❤ Seesteisempää eloa ja oloa kaikille ❤


torstai 31. joulukuuta 2020

Kyllä se vaihtuu väkisinkin...


 

Vuoden viimeisiä vedellään

ja väkisinkin tulee mietittyä kuinka rankka

menetysten vuosi onkaan takana.

Ihminen on siitä hassu otus

että on helpompi ynnätä negatiivisia asioita elämässään

kuin niitä positiivisia.

Elämä kuitenkin on elämisen arvoista myös silloin

kun sitä vähiten arvostaa.

Alamäkien jälkeen onnekkaat sattumukset, auringon pilkahdukset,

naurun helinät sekä onnen pipanat tuntuvat erityisen lämmittäviltä.

Mitä vanhemmaksi olen tullut

sitä pienempiä asioita arvostan

ja samalla sitä suurempi tarve on auttaa muita.

Tehdään tulevasta vuodesta yhdessä parempi kuin menneestä.

Nähdään hyvyyttä ympärillä, kannustetaan ja autetaan muita.

Nautitaan hetkistä ja iloitaan onnistumisista.


❤ Hyvää uutta vuotta ❤

sunnuntai 25. lokakuuta 2020

Pötkähdys

 


Syksy on ollut pitkä ja harvinaisen kaunis,
ainakin minun silmääni.
Lehdet alkavat suurin osa olla kenkien alla  liimautuvaa massaa,
aiheuttaen vaaratilanteita syyshämärässä,
heijastimin varustautuneessa kansassa.

Valveutuneet yksilöt ovat vuoranneet itsensä
sormikkain, maskein
 ja tietysti lämmittääkseen ajatuksiaan ovat upottaneet päänsä pipoihin.
Löytyy myös yksilöitä joilla on silmälasit kaiken tämän päällä,
sankalla huurteella kyllästettynä.
Siinä sitä sitten ollaan,
heijastimetkin ilmaisevat kulkijan muille tien käyttäjille
 kun liukastumisen hetki saapuu,
se kun tulee yllättäen ja varoittamatta.
Siinä ei lentäneet maskit auta kun ärräpäät sinkoavat ilmaan
yhä kiihtyvänä pisarapilvenä,
maahan pötkähtäneeltä kanssakulkijalta.
Apua ei haluta koska turvavälit on pidettävä.
Niinpä kiusallisen liukastumisen hetki
on ohi kiitävä aika
tässä syksyn liukkaudessa ja hämärässä.
Pakotus vain kaatuneen pakarassa,
maassa sekaisin menneet märät lehdet.

❤Pysytään pystyssä tänäänkin❤
                                                       


lauantai 17. lokakuuta 2020

Elämän mittainen villalankani

 




Ajatuksia viilettää vinhaa vauhtia,
joskus niistä saa kiinni 
ja välillä kuuluu vain ohikiitävä suhahdus, 
siinä se sitten oli....
hetki sitten napattavissa.

Instaan saa helposti kiteytettyä hetkellisiä ajatuksia,
mutta pidempää tekstiä saa nyt ihan kiskoa ulos,
ei kovin mukava olotila.
Vähitellen sitä tajuaa mitä kaikkea on taakse jäänyt 
viimeisen vuoden aikana
ja samalla sitä alkaa kirkastumaan ajatuksia tulevaan.
Otollinen ajoitus kun tuo vuoden vaihtuminenkin lähestyy.

Ihmisen elo on sitten kummallinen lankakerä,
oikeastaan vyyhti tai sekanöttönen.
Alku ja loppu löytyy mutta mitä siinä välissä 
niin se onkin yllätys.
Värin vaihdoksia,
ohenemista,
paksuuntumista,
solmusutturoita,
mahdollisesti liitossolmu jos toinenkin.

Koostumuseroja meillä on tietenkin
ja grammamäärät vaihtelee,
silti aina löytyy se alku ja loppu.
Lohdullista, vai mitä!?

Pohdinnassa on ollut mitä kaikkea omasta sekanöttösestä
on saanut kudottua,
aika paljon villavan hyvää sekä pahaa.
Elämä on antanut aika hyvät ohjeet,
noh, välillä ne ovat tulleet kyllä jälkijunassa.
Vielä ei neulos ole arvatenkaan valmis,
sitä en itse tiedä milloin on, hyvä niin.

Kietoudun tähän neulottuun osioon ja koitan selvittää
ohjeistusta seuraavaan.
Odotan oikeastaan jännityksellä mitä seuraavaksi,
tasapainoa tavoitellen, neuloksesta tulee valoisaa ja kevyttä.

Onko sinun neulos mitä materiaalia? 
Oletko löytänyt ajallisesti oikeat ohjeet?

❤ neulonnan iloa sinullekkin ❤


tiistai 22. syyskuuta 2020

Sukellus tekstimereen

 Minä pidän kirjojen lukemisesta,

rapisevien sivujen kääntelystä,

siitä ahnaasta katseen kuljettamisesta

mustekiehkuroiden maailmassa.

Keskittymistä toisen ihmisen ajatuksiin, 

jotka hän on luonut sekoitellen sanoja ja muodostaen lauseita,

 kasvattaen kokonaisia maailmoja.

Soljuvaa tekstiä on ihana lukea, 

tarinoihin on mukava sukeltaa.

Upottavassa tekstissä voi viipyä kirjallisen,

hyvässä viipyä kotvasen.

Sitten on niitä joita ei millään saa luettua.

Sellaistahan se elämäkin on,

kurkkimista oksan takaa,

uskaltautumista mukaan,

sukelluksia auringon kultaamaan veteen,

sekä niiden purjeveneiden seurailua jotka katoavat horisonttiin.



Ja mitähän se Onneli sitten lukee,

 on tietenkin nyt kielenpäällä.

Onneli lukee kaikenlaista,

satukirjoja, runoja, tarinoita, dekkareita, oppaita,

sanomalehtiä, internettiä..... heh!

Mitäs siellä luetaan tai jätetään lukematta?



❤Lukeminen on kivaa niin yksin kuin ääneenkin❤