lauantai 1. helmikuuta 2020

Fyffe

Sponsoroitu blogipostaus *Sortterin kanssa





Raha pyörittää maailmaa,
ilman fyffeä ei voi elää.
Pätäkkää pitää olla,
muuten rasittuu polla...
vai oletko ilman sitä,
 ihan nolla?

Raha on vanha vitsaus ihmiskunnalle,
tietyllä tapaa tarpeellinen ja hyvääkin tekevä
mutta monasti kaiken pahan alku ja juuri.
Olisiko sittenkin ollut ihmiskunnalle parempi 
oravannahat ja vaihtotalous?
Luulisin että kulutustavaran määrä olisi huomattavasti pienempi,
vihreä pallomme voisi paremmin
ja ehkä ihmisetkin olisivat onnellisempia.

Nyt on kuitenkin nyt
ja rahan jakautuminen ei ole vakio,
valuutalla on tapana kellua
ihan ulottuville
ja seuraava tyrsky vie sen taas mennessään,
jäikö hiluja vai vain kuohu käteen?



Ihmisen perusluonteeseen kuuluu ahneus,
juu ihan meillä kaikilla.
Osalla meistä kuitenkin taka-alalla
ja aisoissa pysyttelevänä.
Vallankahva valitettavasti
kasvattaa myös ahneutta.
Sisäinen vankila on valmis.

Millä keinoin siis rahaa olisi elämiseen hyvä haalia?
Mikä on oikein ja mikä väärin?
Oliko Robin Hood sankari vai konna?

Raha nyt vain kulkee elämässämme mukana,
halusimmepa tai emme.
Syntymästä kuolemaan 
ja usein vielä pitkään senkin jälkeen,
kiitos veroviranomaisen.

Aina tässä elämässä ei kuitenkaan pärjää
ihan oman kahisevan turvin,
on arvaamattomia tilanteita,
äkillisiäkin.
Apua voi tarvita
vaikkapa siihen keittiörempan finanssipuoleen.
Lainaa voi tietenkin ottaa kavereilta
tai hämärähemmoilta,
jota en kyllä kenellekään suosittele,
siinä voi olla vaarassa muukin 
kuin hilloton kausi lompakossa.

Saako rakkautta rahalla tai sillä * lainarahalla?
Tähän jollain on varmasti se oikea vastaus
mutta arvelisin itse että vilpitöntä rakkautta
 ei rahalla saa.

Eli onko se kuitenkin rakkaus
joka siellä taustalla tätä maailmaa pyörittää?
Eikä sittenkään se maallinen mammona,
kylmä ja kalsea.

Ehkäpä ilman rakkautta,
 olisimme olleet jo tuhoon tuomittuja.

Ollako siis rahakas
vai onnekas?
Vai yksinkertaisesti valaistunut?


*Valoa ajatuksiin tälle päivälle*





16 kommenttia:

  1. Raha tosiaan helpottaa elämää, mutta sitä ei voi syödä...sillä ei elä, mutta se auttaa elämään...
    Rahalla on monet kasvot, silti me tarvitsemme sitä.
    Kiitollisena joka sentistä mitä maailma tarjoaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hyvinkin totta että helpottaa elämää. Siksi onkin niin epäoikeudenmukaista että asia mitä ilman ei oikein voi elää, on niin epätasaisesti jakautunut. Pienenä tyttönä jo muistan isän sanoneen "pennissä on miljoonan alku" kun löysin kolikon ulkoa. No ei nyt sitä miljoonaa vielä ole tullut ja pennitkin muuttuneet senteiksi ;)

      Poista
  2. Onpa hyviä mietteitä...

    Raha ja rakkaus, siinäpä kaksi pohtimisen arvoista ilmiötä 😎
    Voiko kumpaakaan olla liikaa? Liian vähän voi kyllä olla.

    Raha vai oravannahat? Raha mahtuu paremmin lompakkoon. 🐿

    Kysynnän ja tarjonnan laki hallitsee markkinoita.

    Tulipa paljon ajateltavaa 🍀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita! Hyvä huomio että oravannahat ei niin lompsaan hyvin mahdu, selkään rullalle ja menoks ;)

      Poista
  3. Rahaa tarvitsi aikanaan enemmän. Lapset tarvitsi kaikkea ja rahaa meni ihan töissä käymiseen. Rahaa menee nytkin eläkeläisenä pakollisiin menoihin, mutta aika vähällä selviää kotona pysyen ja kaiken itse tekien. Ruokaa tarvitsee ja auton, että täältä pääsee sitä hakemaan. Kaikkea muuta alkaa jo olla liikaakin. Rempat ja matkat voimme jo unohtaa. Oravia on piha täynnä, mutta taidan rahaan silti turvautua.
    Helmeilevää helmikuuta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, eihän niitä pihaoravia lompsaan halua laittaa ;) Helmikuuta valoisaa sinne majaan <3

      Poista
  4. Kiitos ,olipa hyvä tarina!
    .pätäkkää,se sopii minun kielen kannattimille paremmin:)
    Ihanaa valoisaa:)helmikuuta1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rahalla on ihan hirveän monta lempinimeä ja varmasti löytyy vielä enemmän mitä itse postauksessa käytin. Helmikuuta kaunista sinulle Liisa <3

      Poista
  5. Korot on hyvä vertailla ja pankkien palveluhinnat. Yllättäen saattaa tulla tieto, että kappas oma pankki on paljon kalliimpi.

    Meillä on mittava asuntolaina, koska olemme käyneet läpi hometaloloukun ja kyllä lainojen korkojen vertailulla on säästetty hirveät summat.

    Suloista sunnuntaita Onneli. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pankit on aika ovelia esim. kulutusluotoissa ja sitä voi mennä harhaan. Samoiten menee ihan harhateille jos nappailee pikavippejä. Utopiassa ei tarvita lainoja vaan kaikki saavat palkkaa jolla pystyy elämään....sitä odotellessa ;) Mukavaa viikkoa Tiia <3

      Poista
  6. Hauska postaus :) Kyllä rahaa pitää olla hieman sukanvarressa ja tietysti myös pankissa. Helpottaa, ettei ole lainoja. Mukavaa viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sukka saisi olla reilusti pitkä ja mieluusti tukeva villasukka ;) Aurinkoista pakkasviikkoa Liisa :)

      Poista
  7. Viimeisten kahden vuoden aikana olen huomannut, kuinka oma rahankäyttö on muuttunut ja säästäminen tullut entistä tärkeämmäksi. Kun ennen tili tuli ja meni, nyt yritän karsia turhat menot ja keskittyä säästämiseen. Raha ei ole tärkeintä, mutta kummasti se helpottaa monia asioita. Ja aina sitä tulisi olla pahanpäivän varalla säästössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä vanhemmaksi tulee sitä tarkempi on rahoistaan, oisko viisaus kasvanut ja järki ravistellut. Pahanpäivän varat on kyllä hyvä olla olemassa, elämässä kun aina sattuu ja tapahtuu.

      Poista

Hei! Jätäthän jälkesi käynnistäsi blogissani :)