keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

Luovun

Jos nyt jotain hyvää täytyy tästä
koronasta keksiä,
niin on aikaa tavaroiden läpikäyntiin,
siivoukseen ajatuksella,
postaukseni vuosien takaa

"Luovu sadasta asiasta joita et tarvitse".
Määrällisesti tuntuu näin alkuun hirmuisen suurelta, 
mutta ei se kyllä loppupeleissä niin ole.
Elämme niin materialistisessa maailmassa
ja minä en ainakaan ole konmari hurahtanut,
vaan lähinnä hamsteriutunut.

Eli ohjeistus; etsin omista tavaroistani
(en siis lasteni romppeista)
100 sellaista asiaa joista voin luopua.
Päätin myös että joko luovutus tapahtuu
roskiksen kierrätykseen
tai laitan hyväntekeväisyyteen.
Syystä että,
 varaamani kirpputori kattilahalliin peruuntui,
kuten niin moni muukin asia keväältä.
Tätä saa siis ottaa haasteena ihan omaan blogiin
ja tehdä myös itse. 
Tägää kommenttikenttään jos näin teet,
 niin päästään katsomaan luopumisen iloa ja tuskaa.

Vaatearsenaalin läpikäynti tuotti tulosta
kiertoon lähtee mm. toppahousut joihin en todellakaan mahdu,
pipoa, huivia sekä lapasta jotka ovat jääneet käyttämättä.
Sukkalaatikko on aina mielenkiintoinen
ja nytkin sieltä lähtee ihan rikkinäisiä pareja jopa 5 kpl,
miksi niitä olen jemmaillut? Outoa ;)
Alusvaatetuksen nuutuneimmat lähtevät myös pois,
näissä en olisi halunnut tulla yllätytetyksi, hih!
Kaksi valkeaa kukkaruukkua, joista en pidä,
niissä on lautaset kiinni eli hankalia, kiertoon!
Paistinpannu joka painaa ihan liikaa saa uuden omistajan, hope so!
Kynälaatikoiden läpikäyminen tuotti taas muutaman kuivuneen tussin
ja ihan oikeasti,
 miksi olen olen säästänyt pahviset 3D lasit?
Kynsilakka arsenaali on tyttären kanssa yhteinen
mutta sieltä kuivahtaneet loput roskikseen ja yksi meikkikynä
josta en edes muista milloin olen hankkinut
 (huomaa etten ole mikään kosmetiikan käyttäjä).


Pallokappa on liian lyhyt ja materiaali hiukan kyllästetty joten en voi siitä esim. tyynynpäällisiä vääntää, kiertoon!
Löytyi myös lompakko josta päällinen hiutii ja repeämiäkin löytyy,
ei ihme ettei raha pysy tässä huushollissa.
Pitää hankkia kassakaappimalli ;)


Lahjalootan sisälmyksestä luovun muutamista lajakasseista ja korteista,
joita on ihan liikaa.
Vanhat aurinkolasit taidan viedä lasien kierrätykseen,
näitä löytyy mm. silmälasiliikkeistä.


Spr. konttilaatikkoon sujahtaa vaatetta ja kodin käyttötavaraa.
Monta paikkaa löytyy mihin voi lahjottaa
hyvää,
 mutta itselle tarpeetonta tavaraa.
Pelastusarmeija, Emmaus, vailla vakinaista asuntoa ry, Hope.....

Sadan tavaran löytäminen ei ollut hankalaa,
hankalempaa on se,
 että tuntuu etten vielä edes aloittanut
kaiken läpikäymistä.
Pintaraapaisu,  hipaisu sanoisin.
Seuraava postaus voisi olla
1000 tavaraa mistä luovun,
eli terveisiä vain hamsterilasta.


*Anna hyvän kiertää*

30 kommenttia:

  1. Minulla on vähän toinen tapa. Meidän kylällä on auki yksityisen pitämä kirpputori jonne voi viedä lahjoituksia. Jo vähän aikaa olen joka viikko kerännyt kassillisen tavaraa jonka kiikutan sinne. Paljon löytyy kyllä suoraan roskiinkin menevää, kunnon hamsterina kun on tullut kaikki säästettyä =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vain toinen hamsteri, kiva kun löysit blogiini :) Hyvän tavan sinäkin olet keksinyt ylimääräiselle tavaralle! Annetaan hyvä kiertää ja roskat lajiteltuna roskiin ;)

      Poista
  2. Me olemme viime syksyn ja nyt kevään kuluessa antanut pois useita satoja tavaroita ja myöskin veimme pariviikkoa sitten lauantaina kaatopaikalle ison peräkärryn täynnä tavaraa. Vielä täytyy jatkaa kun ilmat lämpenee mökillä karsimista tavaroista. Jotain tulee tietysti tilalle mutta onneksi reilu suunta kuitenkin on poispäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla vois olla nyt jo se "luovun 1000 tavarasta" postaus :D Kun romua roudaa pois niin tilalle tulee jotain hyvää, eiköhän se maailma niin pyöri <3

      Poista
  3. Minulla on pakko tehdä sama juttu … Voisin vaikka jopa joka päivää 100 tavara pois heittää . Olen laittanut tavaraa bananilaatikoihin ja vienyt alle pääoven viereen ja laittanut lapun:"saa ottaa" - hetken päästä on se ollut melkein tyhjä . Mutta huonot ja rikkinäiset viskaan heti roskiin. Kiitos hyvästä ideasta ja jos alan kerämään pois valokuvaan ja laitan blogiini. Hyvää päivän jatkoa …

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laita vain postaus, voi innostaa aina jotain muutkin tarttumaan lajittelun ihanaan puuhaan ;) Tuo "saa ottaa" lappu on kyllä hyvä, kierrätys toimii noinkin!!

      Poista
  4. Taannoinen "kuolinsiivoukseni" kyllä kevensi oloa huomattavasti. Jatkoin sitä muutaman kaapin verran, kierrätykseen lähti ihan rahanarvoista tavaraa. Olen säästänyt niitä kirppistelyä varten, mutta menkööt. Nyt netinkin kirppisryhmät sulkevat. Mitä niitä kaapeissa hautomaan, lapsille pieneksi jääneitä, osin käyttämättömiäkin ulkovermeitä ym. Tuli hyvä mieli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kuolinsiivous oli kyllä hyvä, itselle kerääntynyt valtavat määrät tavaraa kun on lapsuudenkotia purkanut siskojen kanssa ja en halua kyllä tätä sekamelskaa lapsille jättää. Toivottavasti pääsee kirppaileen kesällä, jospa tämä korona olisi silloin selätetty. Hyvän mielen saa pienistä mutta merkityksellisistä teoista <3

      Poista
  5. Tää on niin hyvä ja nyt jos koskaan! Joka päivä sanon myös samaa, että huomenna, huomenna ryhdyn hommiin. Mutta aina on kipinä tullut, kun olen odotellut, mutta ikää tullessa kyllä harvemmin.

    Hieno homma siellä. <3 Sydämellistä viikon jatkoa Onneli. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus on hyvä sanoa että tänään! Aloittaa vaikka vain yhdestä laatikosta, se on parempi kuin suursiivous tai vastakohta ei mitään ;) Nyt kun aloitus tehty niin olisi ihan hyvä päästä siihen tuhanteen tavaraan.... Mukavaa perjantaita Tiia <3

      Poista
  6. Tarpeeseen on minullakin ja oikeastaan jo aloitinkin. Vein paperinkeräykseen suuren kuorman käsityölehtiä koska muutakaan vaihtoehtoa ei ollut. Kirjastoon en voinut viedä, on suljettu ja niistä olisi täytynyt leikata osoitetiedot pois. Seuraavana suunnitelmana on kerätä yhteen kirjat jotka pääsevät kiertoon. Liian pienet hyväkuntoiset vaatteetkin lähtevät heti, kun ehdin sovittelemaan. Sovittelun teen ihan yksin ollessani, sen verran noloa hommaa se on... Kevät ja lisääntynyt valo saa ihmisen inspiroitumaan kaikenlaiseen siivoukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lehdet onkin aika hankalia, niitä on hirmuisen vaikeaa saada eteenpäin. Itse olen vienyt mm. palvelutalon lehtikoppaan, mutta nyt on palvelutalojen ovet koronasta johtuen kiinni, mikä on erittäin hyvä. Tuo vaatesovittelu onkin hauskaa puuhaa. Meillä osa vaatteista kiertää tyttären kanssa juurikin niin että kun toinen on pistämässä pois niin toinen ottaa käyttöön :D Inspiroivia siivoushetkiä emännälle <3

      Poista
  7. Aina löytyy jotain pientä poistettavaa. Hieno idea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kumma juttu, tavarat lisääntyy itsekseen laatikoissa ;)

      Poista
  8. Hienon homman olet tehnyt. Sama pitäisi munkin tehdä....sitten joskus....Kivaa loppu viikkoa🌞🌞🌞

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!...olen aloittanut ;) jospa siihen tuhanteen pääsis ni sit vois jossain näkyä!! Mukavaa perjantaita Onneli <3

      Poista
  9. Kaappitilojen lisääntyessä materiakin lisääntyy.
    Siksi olen iloinen, kun rempatessa ulkoistettiin 7 suurta kaappia. Ah, tilaa hengittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta turiset. Kun on paljon säilytystilaa niin sitä sitten oikeasti kaikenlaista säilyttelee, kun on tilaa ;) Vapautuneita hengityksiä perjantaihin <3

      Poista
  10. Täällä myös super-hamsteri!
    Lasitavaroita,isoja lautasia,kauniita laseja...kulhoja....
    noista joutais 80 % pois!
    en ole vielä rohjennut.....kerään voimia.
    Kaatopaikalle olen kyllä vienyt reilu vuosi sitten tosi ison kuorman...varastoa siivotessa.
    ..se siivous jatkuu....vaatehuone myös kaipaa..teho tyhjennystä!
    Hyvään alkuun olet päässyt..jatkukoon "tyhjennyksen inspiraatio!!
    mukavaa loppuviikkoa!,Sinulle Onneli Winter!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Astioissa onkin se puoli että niitä tarvii....kaikkia ;) Sinullakin on todella hyvällä alulla siivous, zemppiä jatkoon Liisa <3 Aurinko muuten paistaa tänäänkin, onnekkaat me <3

      Poista
  11. Huisin kiva postaus. 🙂 Minä olen jo monta vuotta ollut innostunut madaltamaan kodin tavaravuorta ja mielestäni siinä hienosti onnistunut. Kumma kuitenkin että sitä tavaraa vaan riittää. Ei siinä mitään niin kauan kuin se on käyttötavaraa, mutta huomaamatta tuppaa kertymään kamoja ja vaatteita yms. joita ei koskaan tarvita. Lyck till ! Jatka samaa ja pistä meille postauksia. 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihan varma, että jos kotona on jotain rompetta jossain nurkassa tai nyssykässä, niin sehän lisääntyy. Ihan itsekseen ;) Vielä on itsellä töitä niin aika hidasta tämä nurkkien siivous tuppaa olemaan, mutta hissukseen!

      Poista
  12. Mies on innokas nurkkien putsaaja ja itsekin mieluusti kierrätän kaiken turhan. Vaatehuonessa on aina yksi iso "kirpputorikori", sinne siirtelen turhaksi todettua. Kun koppa on täynnä, se korvataan uudella, täysinäinen siirtyy sivuvinttiin odottamaan seuraavaa kirppisreissua. Kirpparipöydän varaan kahdesti vuodessa sesongin vaihtuessa, Pupusen pieneksi jääneet vaatteet ovat aina se siemenperuna ja loput löytyykin jo sivuvintistä...
    Kevätsiivouksen aika, katsotaan bloggaisinko postauksesi siivittämänä omaakin kuonakuormaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ounou, en mennyt ihan putkeen! Mutta kaiken kirjasin - ja nyt nolottaa...

      Poista
    2. Mitäs tuossa nyt oli noloa? Jollekkin voi tuosta sinun tavastasi löytyä innostus, kuonavarasto vähentelyyn :) Meillä kaikilla kun on omia jippoja miten hamstrata ja päästä eroon tavaroista, jos niitä vinkkejä ei jaa niin maailma olisi sangen paljon tylsempi paikka <3

      Poista
  13. Mulla jäi tuo 100 tavaran poisto kesken - niin kuin kaikki - mutta toisaalta se kyllä alkoi uudestaan vuosi sitten ja ylitti varmaan parin-kolmen tuhannen :D Eli siis aloitettiin täältä pienestä punaisesta tuvasta, uudesta kodista. Jokainen esine piti käydä yksitellen läpi: haluaako AM tai Poika pitää sen muistona äidistä/mummista. Jos tavaroille ei ollut käyttöä, käyttökelpoiset kodin tavarat vietiin päihde-/mielenterveyskuntoutujien keskukseen, joille olivat tarpeen.
    Kouluun vein kankaita, lankoja ja muuta mistä oli pienelle kyläkoululle iloa.
    Ja loput muualle kierrätykseen ja käyttökelvottomia säkkikaupalla kaatopaikalle - sääli sekin.

    Samaa on tehty kaupungissa ja siellä on pitänyt olla tarkkana: mitkä tavarat mahtuvat 70 neliöstä alle 50 neliöön jossa jo on tavaraa :D Ja nyt tein tiukan päätöksen: jos en ole käyttänyt tavaraa 4-6 kk tai pidempään aikaan se saa armotta lähdön kierrätykseen. Miksi toisin sen tänne lojumaan kaappiin, kun en ole käyttänyt sitä kaupungissakaan?

    Ja paria "uhria" meidän tavaroille on myös: äidille menee kaikki millä voi koristella pihaa (hamsteri hänkin ja "minkä taakseen ja jättää sen eestään löytää..."), askartelutarvikkeita askartelijoille.
    Niin ja kirjoja vein kirjaston kierrätyspisteeseen - hävisivät päivässä! Osa meni nuokulle askartelumateriaaliksi ja osa ihan luettavaksi.

    Tuli taas pitkä kommentti, mutta näin kun oikein kirjoitin, mitä tavaroille on tapahtunut, niin aika moni tavara sai uuden kodin uuden tai käyttötarkoituksen; vain oikeasti rikkinäiset ja käyttökelvottomat kaatopaikalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pöllö kommentista, pitkätkin ovat hyvinkin sallittuja <3 Moni meistä miettii varmasti että minne veisi tavaraa ja on tietysti selvää että pienemmissä kaupungeissa ei ole yhtä helppoa kuin isommissa, pientä pohdintaa ja pitää ottaa yhteyksiä niin tarvitsijoita löytyy. Pelkästään roskalaatikkoon ja silloinkin lajiteltuna pitäisi laittaa vain häviävän pieni osa. Nyt uskoisin monella olevan kotona aikaa käydä läpi kaappeja ja kun pääsemme normaaliin arkeen on varmasti kirppareilla tungosta, itse ainakin kovasti odotan pääsyä. Aurinko paistaa ja on aika viikonloppulevon, maanantaina työt taas kutsuu... päiväkodillakin tehdään suursiivousta kaiken muun siivouksen lisäksi :)

      Poista
    2. Kiitos Onneli <3
      Toivottavasti tuosta mun avautumisesta joku sai vaikka jonkun vinkin ja idean, minne viedä itselleen tarpeettomia tavaroita :)

      Esim. tuo meidän pieni kyläkoulu oli tosi iloinen, kun vein sinne jämälankakeriä (niitähän kertyy koko ajan lisää...) ja kassillisen kankaita. Määrärahat kun on tosi pienet, ei ole varaa ostaa tarvikkeita käsityötunneille.

      Poista
    3. Päiväkodeiltakin kannattaa kysyä mitä voisi tuoda, askartelumateriaalien ja kirjojen kulutus on ainakin meillä kovaa ;)

      Poista
    4. Päiväkoti -tavaroihin päästään varmaan sitten kun sitten kun siirrytään "kanakoppiin" :) Mitä lie aarteita sieltä löytyykään...

      Poista

Hei! Jätäthän jälkesi käynnistäsi blogissani :)