lauantai 14. maaliskuuta 2020

Vara varalle

Kotivara,
jo sanana toi mieleen edesmenneen äitini,
joka kirjoitti minulle lappuja
ennen muuttoani kotoa.
Sain erilaisia listauksia tarvitsemistani astioista,
liinavaatteista,
pesuaineista,
siivousvälineistä,
 loppuen kotivaraan.
Tarkkaan oli kirjattu
 mitä kaikkea tulisi kotona olla ruoka-aineita.
Nyt tämän koronan jyllätessä tarkistelin kotivaraani
ja kas kummaa
mitähän mahtoi olla se mitä ostin lisää?
No kahvia tietenkin,
sitä on nyt sitten niin että riittää.
Jos karanteeni saapuu
niin pysyn ainakin hereillä tuon kofeiinimäärän kera.


Eilen matkatessani töihin oli bussissa
vain kourallinen ihmisiä.
Päiväkodissa moni lapsi oli jäänyt kotiin,
vanhempien siirryttyä etätyöskentelyyn.
Työpäivän loputtua kotimatka oli
kuin tieteiselokuvasta,
ihmisiä ei oikein ollut missään.
Ruuhkabussissa oli minun lisäksi vain toinen matkustaja.
Kotona seurailin uutisia Helsingin tilanteesta
ja koulut sekä päiväkodit näillä näkymin pysyvät auki,
vaikka moni muu paikka sulkee ovensa.
Hassua sisänsä koska päikässä
on aika hankalaa olla metrin väli lapsiin,
pöpötkin meillä vaihtaa omistajaa
vaikka käsien pesua valvotaan vieläkin tehostetummin kuin aiemmin.
Neniä niistäessä ohjeistuksena käyttää kertishanskoja,
ekologisuus väistyy varotoimenpiteiden tieltä.

Mitä vielä meillä edessä,
sitä ei tiedetä,
on vain arvioita.



*Huolehditaan omalta osaltamme,
 ettemme toiminnallamme
edistä viruksen leviämistä enempää*





26 kommenttia:

  1. Positiivista on, että suurin osa ihmisiä ottaa tilanteen tosissaan.
    Minä hamstraan kahvia tarjouksista sen verran, että riittää nytkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä vallan totta, meissä Suomalaisissa kun piilee muutenkin se omien rajojen pitäminen ja suhteellisen terve järki. Toivotaan että näillä yhteisillä toimilla ja teoilla saadaan toivottua tulosta.

      Poista
  2. Kyllä asiallinen suhtautuminen "maalaisjärki "...kahvia ja vessapaperia sopivasti..riittävästi..ja suklaata:))
    Kyllä meiän kaupoissa ihmisillä suusuojat/kertakäyttökäsineet käsissä.
    ! just näin !
    Aurinkoista viikonloppua!,Sinulle Onneli Winter!

    (tämmönen kuin minä jolla keuhkot ,hyvin vajaa toimintaiset muutenkin.synnynnäinen-juttu....en ala riskeraa ),mutta en panikoi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suklaata ;) meillä se on lähinnä rusina, pähkinä ja taateli akseli... niitä ilman ei voi olla :) Asiallinen suhtautuminen ja sovituista kiinni pitäminen varmasti kantaa tulosta, on luotettava siihen. Toivon Liisa terveitä päiviä sinulle <3

      Poista
  3. Meillä täällä maalla on koko ajan kotivara. Nyt vielä kelirikko häiritsee jo liikkumista kaatosateiden jälkeen. Onneksi nyt on pakkasta ja tiet kuivuu. Oman lääketilanteen katsoin ja uusin reseptit hiukan aikaisemmin. Toivottavasti saan lääkkeet ensi viikolla. Ei tarvitse niiden takia panikoida, jos tilanne täälläkin pahenee.
    Hyvää viikonloppua kaikesta huolimatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se olisikin huolestuttavaa jos lääkkeitten saaminen vaikeutuisi, monen elämä/terveys kun niistä on kiinni. Hyvää viikonvaihdetta teille myös sinne <3

      Poista
  4. Myös täällä varaudutaan, mutta kirjaston suhteen olen realisti: niin kauan kun päiväkodit ja koulut pysyvät meillä auki, niin myös kirjasto. Tartuntavaara meillä todella paljon pienempi.

    Voimia sinne ja jaksua nuhaisten nenien ja kertishanskojen pariin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjaana <3 Saapa nähdä mihin tämä okein kehittyy, tuntuu että täällä Helsingissä ainakin sairastuneiden määrä vaan nousee päivä päivältä.

      Poista
    2. Kiitos ja voimia sinulle myös

      Poista
  5. Onneksi maalaisjärkeä vielä löytyy! Otetaan tosissaan, mutta ei hysterisoida. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meissä Suomalaisissa maalaisjärkeä löytyy, vaikka wc-paperin hamstrausta harrastetaankin. Tästä kyllä selvitään ja toivotaan ettei moni menehtyisi.

      Poista
  6. Niin, jokainen tekee tähän korona juttuun oman osuutensa.
    Mutta sitä en käsitä,.lähikaupassa oli tyhjät hyllyt wc-ja talouspaperin kohdalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinänsä jännä ilmiö kun ei Suomesta vessapaperi lopu, ensi viikolla on hyllyt taas täysiä. Kannetaan kortemme kekoon ja vältellään ihmiskontakteja.

      Poista
  7. Vessapaperia vielä saa, jos ei Serlaa, niin sitten jotain muuta. Mutta käsidesiä on ihan turha vinkua mistään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain olin lukevinani että apteekit alkavat tehdä käsidesiä itse kun hyllyt alkavat ammottamaan tyhjyyttään.

      Poista
  8. Voi näitä aikoja. Kiire loppui tykkänään! Kauppakeskukset hiljentyneet.
    Varovaisuutta kaikkiin toimiin. Uusi arki tuonee lisää muutoksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta kiireen loppuminen ehkä pistää monet ajattelemaan arkeaan uudestaan ja tämä korona tuo uutta hyvää tulevaan. Toivotaan niin <3

      Poista
  9. Ihan ajatus listasta nuorelle, mitä tulee hankkia omaan kotiin. Ystävävättäreni oli mielestään hankkinut kaiken pojan kotiin. Ensimmäisen päivän iltana poika soittaa vanhemmilleen: Äiti yhden asian olit unohtanut! Mitä? Leivinpaperin! Hän oli laittanut ruokaa ja ranskalaisille perunoille tarvittiin uuniin leivinpaperia, toista ruokaa en muistakaan. ei sentään leiponut ensimmäisenä päivänä omassa kodissaan. Meillä ei ole muuta kotivaraa, kuin pakastimeen säilötyt marjat, mutta se onkin sitten hyvä asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloin näitä listoja ajatteli vähän karsastaen mutta kyllä niistä vain oli hyötyä <3 Ihana tuo ystävättäresi poika, itse kuitenkin teki ruokaa, eikä vain noutopalveluna jostain valmista <3

      Poista
  10. Hiljaista on täälläkin toreilla ja kaupoissa. Mitenkään hirveästi en ole hamstrannut, ihan peruselintarvikkeita. Pakastimessa on jo entuudestaan parin kolmen viikon ajaksi ruokaa ja marjojakin yllinkyllin. Onneksi ulkoilla voi ihan rauhassa ilman pelkoa. Mukavaa keskiviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työviikko oli kyllä erikoinen niin julkisissa istuessa kuin päikässäkin. Toivotaan että tällä hiljaiselolla olisi positiivinen vaikutus. Pakastin on kyllä hyvä olla olemassa <3 Aurinkoa sunnuntaihin <3

      Poista
  11. Kotivaraa ei tässä taloudessa juuri pysty pitämään. Tuollainen 15v poika imuroi jääkaapista kaiken ja mies viimeistelee. Mitä enemmän ruokaa, sitä enemmän sitä kuluu? 😁

    Kaupunki (Tampere) oli eilen aivan järkyttävän autio. Tuli mieleeni lapsuuteni sunnuntait. Silloin kun 24/7 yhteiskunta oli todellista utopiaa. Tulipa tämäkin koettua. 😳

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se niin juuri on, varsinkin nuorison kanssa. Meillä kasvatettu kuiva-ainekaapin sisältöä (niiden käyttö kun tarvitsee aina sitä viitsimistä :D ) ja pakastimessa ns. kielletyt osastot, ettei ihan kaikki vain häviä ;) Toivotaan että autioittaminen tuottaa tulosta ja saadaan nitistettyä tuo virus.

      Poista
  12. Todella poikkeuksellinen tilanne! Epäilen vahvasti, että vastaavanlaisia virusaaltoja pyyhkäisee läpi pallomme jatkossakin - nykyajan kolera ja mustasurma...
    Kotivaraa on aina hyvä olla, oli maailmantilanne mikä hyvänsä - erityisesti sitä kahvia ja kahvimaitoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epäilyksesi on varmasti mahdollista, ollaan niin pitkään syöty liikaa antibiootteja, eletty liian steriilisti että virukset muuttuvat vain ärhäkämmiksi. Asiaan vaikuttaa varmasti moni muukin asia... Vanha sananlasku "toivotaan parasta, pelätään pahinta" pitää kyllä paikkansa. Meillä, kahvi mustana mulle ja jälkikasvu haluaa tuon valkaisuaineen kera ;)

      Poista

Hei! Jätäthän jälkesi käynnistäsi blogissani :)