INtrovertti

Tässä taannoin blogiystäväni Marjaana omassa blogissaan 

mietti introverttiuutaan,
täällä toinen.

Se on toisaalta elämää ehkäpä kaventava

mutta tavallaan myös avartava.

Mietin ja pohdin paljon ihan oman pään sisällä

ihan ilman toisen löpinöitä,

päädyn tulokseen jos toiseenkin,

puntaroin ja aprikoin.

Vatvon ja vatkaan

ja voih sitä onnea kun saan ahaa elämyksen.

En vihaa ihmisiä

mutta kynnys on aika suuri,

nousta ja puhua ääneen.

Sitten, niitä ihmisiä tulee elon matkalla eteen

joiden kanssa on niin helppoa ja luontevaa puhua,
tai olla vaan
 ihan puhumatta.

Se on ihan hämmästyttävän ihana kokemus

joka nostattaa oloa viikoiksi eteenpäin.

Introverttinä uskaltaisin sanoa

että tulee huomioitua ihan tätä 

ympärillä kuhisevaa elämää

aika syväluotaavasti,
sitä kun on ns. seuraaja roolissa,
katsojana kuin seinämuuri.

Joskus nuorempana olin hiukan kateellinen

niille ekstroverteille, 

elämänpomppijoille

 joilla oli suuri kaveripiiri

ja menoa ihan loputtomiin.

En enää,

pidän tästä omasta olotilasta.
Onneksi työssäni,
lasten kanssa pystyy olemaan oma itsensä.
Lapset eivät kyseenalaista
vaan hyväksyvät minut juuri sellaisena kuin olen.
Aika lohdullista tässä omituisessa maailmassa.
Samoin kun kirjoittaa
 niin sitä on helpompi "puhua" ääneen,
kiitos kun luette ja kommentoitte,
olette olemassa <3

*Onnea on olla omanlainen*