keskiviikko 27. maaliskuuta 2019

Silakka syleilyssä

Silakkarullat tomaatin syleilyssä.
Äärimmäisen helppo tehdä
ja maistuu hyvältä.

Ohje on summittainen kuten kokkikin ;)

Kaks pussia silakkafileitä
(oiskohan ollut kilo)
rullaile uunivuokiin.
Päälle tilliä ja sitruunapippuria maun mukaan.
Kalat odottamaan.



Kattilaan pari silputtua sipulia,
puolikas valkosipuli
sekä tilkka öljyä.
Kuullota ja lisää
iso läjä pilkottuja tomaatteja.
Pikkasen vettä kyytipojaksi,
laakerinlehti
ja mausteita oman mielen mukaan.
(Mustapippuria, chiliä, tinjamia, suolaa hippunen...)

Kansi kiinni ja hiljalleen porisee,
sitten hurrautetaan sileäksi.
Sekaan voi kermaakin lorauttaa
ja tällä kastikkeella silakat hunnutetaan
(loppukastike on ihanaa tomskusoppaa vaikka lounaalle).



Puu-uunin leppoisaan lämpöön tunniksi
tai sähköuuniin nauttimaan.

Nosta tarjolle ja muusin kera maistuvaa,
 suuhun lapata saa.


*Oli kyllä hyvää*

6 kommenttia:

  1. Mä oon kauhean huono kalan kanssa (sekä laittamaan että syömään) mutta tuo näyttää kyllä herkulliselta!

    Toiveikasta torstaita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin joskus luulin mutta kun tekee vaan/uskaltaa kokeilla niin harvoin ihan mäntyyn menee ;)

      Poista

Hei! Jätäthän jälkesi käynnistäsi blogissani :)