Näytetään tekstit, joissa on tunniste Helmet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Helmet. Näytä kaikki tekstit

tiistai 5. helmikuuta 2019

Koko vuosi ihan possuna

Maanantaina juhlittiin uutta vuotta.
Kiinalaista sellaista.
 
 
Helsingissä alkaa olla jo perinteenä tuo värikäs tapahtuma tässä talven keskellä.
Helsingin ja Pekingin kaupungin isännöimä juhla on ihan ainutlaatuinen tapahtuma johon saapuu myös huiman taitavia esiintyjiä.
Leijonatanssia, laulua, taistelulajiesityksiä sekä ilotulitus oli mm. tarjolla tänä vuonna.
Lohikäärme oli ensimmäisellä kerralla ainakin minulle aivan huima elämys,
 nyt se on tuttu ja värikäs kaveri joka saapuu juhlimaan kerran vuodessa.
Alueella ei tarvitse kärsiä nälkää vaan voi hämmästyttää makuhermojaan mm. kevätkääryleillä.
 
Monena vuonna juhliin osallistunut aina jotenkin,
nytkin piipahdin nuorimmaisen kanssa katsomassa juhlahulinaa
 joka oli siirtynyt uuden uutukaisen Oodin eteen kansalaistorille.
 
 
 
Tarkistelin etukäteen tarjontaa ja varjonukketeatteri olisi ollut mukavaa seurattavaa mutta ei ajallisesti sopinut menoihin.
Harmi, pitänee vaan hauskuuttaa kotiväkeä äipän 24/7 teatterilla ;)
 
Paikalla oli tietenkin alkavan vuoden eläin eli Sika.
Vuosi ei tietenkään tarkoita että nyt possuillaan seuraava vuosi
vaan
jokaisella kahdellatoista eläinmerkillä
 jotka kuuluvat kiinalaiseen horoskooppiin,
on omat ominaisuutensa
 ja ne heijastelevat vuoteen.
 Internetin ihmeellisestä maailmasta ja
 tittiditii kirjastoista,
löydät asiasta lisää lukemista jos kiinnostaa.
 
Muistutankin että kirjastoissa on Lainanpäivä 8.2 perjantaina.
Ympäri Suomea tapahtuu kaikenlaista eri kirjastoissa.
(Helmet on mm. paikka mistä löytyy Helsingin, Espoon, Kauniaisten ja Vantaan kirjastoista kaikki mitä tarvitset tietää ja rutkasti enemmän) 
  Huomasin sosiaalisesta mediasta että yllytetään kaikki lainaamaan kirjaston hyllyt tyhjiksi :D
lukukaaoshaaste
Possuvuoden ensimmäinen tempaus, lukemista kotiin!
Koska sinä kävit viimeksi kirjastossa?
Osallistutko haasteeseen?
 

 
<3 Kaikille sikamaisen hyvää uutta vuotta <3