Tunnelmia

Pakko välittää teille ensimmäisen työviikon parhaita tunnelmia,

niin ehkä ymmärrätte miksi päivähoito on niin ihana työpaikka,
ainakin minulle <3

Olen aamulla apuna toisessa talossa
 ja autan lapsia ulos.

Tulee tuttu lapsi äitinsä kanssa
 ja äiti ihmettelee tuohtuneena missä ryhmän omat aikuiset on?

Ennen kuin kerkiän sanomaan mitään tämä sanavalmis kohta neljä vee

" ..... on mun OMA aikuinen".

Ei siihen sitten muuta lisättävää.

Nukkarissa tuhisee uusia pieniä,

"silmät kiinni, levätään" sanon minä.

Pienet sormet kietoutuvat minun kahden sormen ympärille tiukasti.

Syvä huokaus ja uni saa tulla.

Sivuutan jonollisen isojen ryhmään siirtyneitä.

Heidän aikuinen kehuu kuinka hienosti osaavat muodostaa jonon.

 Jonossa joku koputtaa jalkaani ohimennen,

"..... , mä olen nyt neljä",

ja maailman levein onnellinen hymy.

Istun kyykyssä auttamassa uutta lasta
jolla isin ikävä purkautui ruokapöydässä.

Jostain kaivautuu toinen uusi ihminen

ja laittaa päänsä kainalooni.

Ruokalappu vielä kaulassa

painaa silmänsä kiinni.

Olemme ulkona tekonurmipaikalla.

" Tuu ..... mukaan"
ja minua leikkiin vedetään.

Pienen tytön silmitön ilo kun kauhomme maasta mielikuvituslunta

ja heitämme sitä päällemme.

"Ihanaa".

"Mun tulee sua ikävä kun meet eläkkeelle".
"Enhän minä vielä pitkään aikaan jää".
"Joo, mut sit kun jäät mä itken vaikka oon aikuinen".
Voi nyyh, mitä tähän sitten voi sanoa.

Piha-aidan vierestä torstaina käveli
entinen eskarilaisemme,
tuli näyttämään
 reppua ja keltanokkalippistä.
Haikeus ja pieni tippa silmäkulmassa
ainakin tällä tädillä.

Tulevalla viikolla aloitamme ulkotoiminnan kerhot
eli minun normaali arki alkaa
<3

* Onnenpipanoita tulevaan viikkoon*