torstai 8. elokuuta 2013

tropiikki

Eilen oli iltasella kympin hujakoilla +23 mittarissa ja hiukan siitä eteenpäin alkoi ukkostella. Salamat valaisivat taivasta ja vettä tuli ihan urakalla...tässä kuva, erittäin heikkolaatuinen mutta ehkä siitä saa osviittaa sateen voimasta.

 
aamutuimaan sitten lähdin töihin..ulko-oven avattuani tuli kuin lehmän löyhkäys eteen...aivan hapeton ilma. Aamupäivällä hiukan tuli vettä joka hetkeksi raitisti ilman mutta kyllähän se helle sieltä taas putkahti...nyt tuossa puolivarjossa mittarissa komeilee 25.8 että voi olla taas tropiikin yö edessä...ei voi ainakaan valittaa että meillä Suomessa olisi aina samanlainen sää :)

tiistai 6. elokuuta 2013

Eräs hetki junassa

Ajattelinpa sitten kerrankin lähteä junalla ajoissa määränpäähän...matka tyssäsi kuitenkin sunnuntai-iltana n. 2km päähän Riihimäestä. Ilmoitettiin että asemalla palaa veturi, pelastuslaitos paikalla ja sammutus käynnissä. Junaliikenne seisoo määrittelemättömän ajan.
...no sitten sanottiin että akkuja säästääkseen sammutetaan sähköt, eli ilmastointi, valot ja wc kiinni.
Eipä siinä mitään...mutta aurinko helotti vielä ulkona, vaunussa oli jo alkujaan lämmin ja lämpötila lähti kohoamaan. Ihmiset olivat yllättävän hiljaa, hikikarpalot alkoivat valua, hiukset kostuivat ja alkoi tuntua että happi loppuu. Viereisellä penkkirivillä oli nuori asmaatikko joka jo lääkitsi itseään, koska hengitys alkoi olla aika huonoa. Vanha herra istui takki päällä ja alkoi selvästi vapista enempi. Konnari kun saapui vaunuosastoon kysyimme että olisiko mahdollista saada edes junan ovet auki, koska alkoi olla jo epäinhimilliset olosuhteet...vaunussa oli myös pieniä lapsia. Selkeä ohje tällaisissa tilanteissa on että turvallisuusriski avata ovet.
Meni 40 minuuttia ennen kuin ovet avautuivat ja hapekas ilma virtasi sisään....vihdoin oli tullut lupa avata ovet koska radat olivat kokonaisuudessaan poikkastu liikenteeltä.
Puolentoista tunnin seisomisen jälkeen pääsimme jatkamaan matkaa...tietenkin pysähtyen kaikilla maitolaitureilla :) loppujen lopuksi olin perillä puoli tuntia aikaisemmin kuin olisin ollut seuraavalla myöhäisemmällä junalla.
                                Eipä tämä Suomessa matkustaminen ainakaan tylsää ole :)

maanantai 5. elokuuta 2013

Forssa

Forssassa oli aivan huikean hyvin järjestetty 90 kilometrin maisemakruisa....hienoja autoja, iloinen tunnelma, sää suosi ja kaunis reitti ajettavana. Itse pääsin Essexin kyydissä :) kiitos omistajille, ihana reissu!








 

 

perjantai 2. elokuuta 2013

siemenet

Vaikka olisi kuinka lyhyt tämä lämminaika niin siemeniä kehittyy ja niiden keräily on sitten kivaa, kuin pussittaisi kesää :)
Vanhaa, myllerrettyä pihaa kun uudistaa niin saa olla aika kärppä pelastamaan nousevia perennoja ja jos mielii tulevinakin vuosina saada kukkameriä niin, hommiin siis

torstai 1. elokuuta 2013

ikkunat

...pitäisköhän pestä ikkunat ihan näin loman lopetuksen kunniaksi...maalla jo kauhistelin kärpästen tekosia verannan ikkunoihin, miten sottaista porukkaa ;)
Kaupungissa kun noita kärpäsiä vähempi mutta tuo ainainen pöly, se ei ikinä jätä rauhaan. Aurinko tänään on paistellut ihan kivasti vaikka vettäkin on sadellut.
Aamulla varhain istuin ovi auki, viltti ympärillä ja kahvikuppi kädessä...oli harmaata, viileää, hiljaista ja vain rankka sade kohisi...voi autuas :) ei tietoakaan tästä hikihelteestä.
Äitini kätköistä löytyi aavikkokasvi...sellainen pieni kuiva käppyrä, asunut jo vuosia laatikossa ja nyt se muutti meille :)
Lapsena muistan kun se otettiin esille ja laitettiin vesilautaselle niin simsalabim...se aukesi ja rupesi vihertämään. Nyt kokeilen toimiiko enään.

                                                                   alussa tämän näköinen...
 
ja parin tunnin päästä tämmöinen....
 
tänään tämmöinen....
 
nyt sitten mielenkiinnolla odotan että jaksaako vihertyä enään ollenkaan,
 mutta aika metka kasvi vai mitä :D
 
 

keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

to day

jaa....alkaa hiljalleen loppua tämä kesäloma ja täytyy palata työsorvin ääreen ahertamaan.
Tämä kesä on kyllä muuttanut paljon minun elämässä, isoja asioita on tapahtunut ja päätöksiä tehty....se oma paikkani kaiken keskellä on löytynyt.
Monessa ihan uudessa paikassa on tultu käytyä, paljon olen asioita oppinut ja päässyt tekemään käsilläni. Pihalla kasvaa mm. kukkia ja syötävää työn tuloksena.
Kun aloitin blogin pitämisen niin siitä tähän hetkeen on asiat edennyt niin vauhdilla...voisi sanoa että myllerrysten vuosi...ja vasta ollaan heinäkuussa. Mitähän kaikkea vielä tähän loppuvuoteen mahtuukaan :)
Joskus kun kirjoitin että äitini tapasi sanoa "jokainen meistä saa reppuunsa juuri niin paljon kun jaksaa kantaa"....ja itsellä välillä reppu oli vaihtunut rinkkaan ...täyttynyt ääriään myöten...niin taas on reppu selässä, asiat ovat tasoittuneet ja on tilaakin. Väliin sataa ja tuulee mutta sitä on taas vahvempi niihin tuiskuihin.
Kaikille toivoisin samaa...
 niitä läheisiä jotka auttaa silloin kun on sen aika
 jaksamista ja puurtamista asioiden eteen, ne toteutuu
 rauhallisuutta silloinkin kun tajuaa että kaikki ei toteudu niin kuin itse on suunnitellut, elämä kun menee omia uomiaan
 ja ennen kaikkea ymmärtämystä että kaikki tämä elämä on niin nopeasti ohi...nauti niistä onnenpipanoista ja pienistä hetkistä, arvosta itseäsi ja elämääsi.

                                                               <3 tähän päivään

tiistai 30. heinäkuuta 2013

väri

                                                 Väriä tähänkin päivään kukkapenkistä :)