Vajaan kahden vuoden sisään on sattunut
elämääni myllertäneitä asioita,
odotettuja ja odottamattomia.
Nämä asiat ynnättynä ovat niin vieneet aikaa ja voimia
etten täällä ole ollut kovin ahkerasti,
lukemassa muiden blogeja
saatikka itse kirjoittamassa.
Blogini jää nyt tauolle,
määräämättömäksi ajaksi
mutta minut löytää instasta.
Kiitos kaikille lukijoille, kommenttia laittaneille ja blogiystäville,
en katoa vaan maastoudun ;)
See you in insta <3
Hmm,
ollaan erilaisia ja toimitaan omalla tavalla sehän on selvää.
Sitä vain en edelleenkään ymmärrä kuinka toiset voivat toimia ohjeistusten vastaisesti, ne kun ovat tarkoitettu ihan meitä kaikkia suojaamaan. Miksi pitää olla vastarannan kiiski kun toisaalla sairastuu ja kuolee ihmisiä, isiä, äitejä, siskoja, veljiä, naapureita, tuttuja. Jotenkin minun ajatukseni ei taivu siihen piittaamattomuuteen ja oma napaan. Yhdessä täällä pallolla asutaan vaikka täältä ihan yksin lähdetään, tärkeintä on kuitenkin se elon olo, mitä ja miten eletään.
Jokaisella saisi olla vastuuntuntoa jotta jonain päivänä voisimme hengähtää ilman maskeja, hymyillä ja halata. Mennä töihin ilman että pelkää vievänsä tai tuovansa virusta. Juhlia syntymäpäiviä ja pitää kekkereitä, tavata ystäviä ja uusia ihmisiä, haahuilla museoissa ja nauttia teatterista, kieppua linnanmäellä ja harrastaa yhdessä muiden kanssa.
Korona on niin paljon määritellyt töiden tekemistä, liikkumista, tekemisiä ja ennen kaikkea tekemättä jättämisiä.
Se että käsien pesu, nenäliinaan niistäminen, hihaan yskiminen voisi nyt vihdoin jäädä kaikkien käyttöön tämän pandemian jälkeenkin, ei todellakaan haittaa. Se että sairaana ollaan kotona ja käydään vain lääkärissä, ei varmaan huono asia ollenkaan. Se että varhaiskasvatukseen ja kouluun ei tuoda sairasta lasta, ei varmaankaan haittaa ketään?! Tuskin ketään. Otetaan rokotteet ja pidetään nämä käytänteet tulevaisuudessakin, pysytään terveinä.
*Tämän päivän yskäisy, kun niin välillä sapettaa*
Kaksi vuotta sitten tein ajatuksella aarrekartan,
oikein ison unelmakartan.
Silloiseen elämäntilanteeseen sopivia unelmia,
lehdistä leikatuin sanoin ja kuvin.
Katselin sitä seinälläni yhtenä päivänä tarkemmin
ja totesin että moni asia oli toteutunut,
ei ehkä ihan niin kuin olin ajatellut, eli elämä yllätti.
Oli aika tehdä uusi,
moni asia on muuttanut muotoaan
mutta vielä on pieniä sekä suurempia unelmia,
mitä kohti haluan jatkaa matkaa.
Lehtipino, sakset ja liimaa esille,
visuaalinen työskentely ilmoille.
Kartasta tuli puolet pienempi ja selkeämpi,
ehkä ikä ja realistisempi katse tulevaan vaikutti tekemiseen.
Unelmia pitää kuitenkin olla,
niiden ajattelu sateisena päivänä piristää.
Itse pitää kuitenkin tehdä töitä niiden saavuttamiseksi
ja kun ne ovat esillä joka päivä,
niitä ei unohda.
Seinällä nyt siis uusi "tresörmäp"
joka tuo hymyn huulille ja pientä odotusta tulevaan.
Oletko sinä tehnyt aarrekarttaa?
Pidätkö sitä näkösällä?
Onko toiveitasi toteutunut?
Kerro kokemuksistasi.
*unelmoidaan tänäänkin*
On eri asia kuunnella vai kuulla, hassultahan tuo kuulostaa mutta näin se vain on.
Kuvittele tilanne...
Ratikkaan työntyy ovista vaunut joissa istuu uteliaana katseleva, pieni ihmisen taimi. Äiti on huolehtivainen ja ottaa lapaset pois sekä avaa haalarin vetoketjua. Vanhempi istuu vaunujen viereen ja kaivaa taskustaan kännykän jota aloittaa selaamaan. Pienokainen yrittää ottaa katsekontaktia sitä saamatta. Hän yrittää hivuttautua ylemmäs jotta näkisi ulos, siinä onnistumatta. Suusta tulee äiti, äiti ja vanhempi paijaa päätä nostamatta katsettaan ylös puhelimesta. Lapsi aloittaa uudet nousupyrkimykset, naama alkaa punoittamaan ja ääni alkaa kohoamaan. Äiti ottaa tottuneesti tutin ja tyrkkää lapsen suuhun, samalla laskee selkänojaa lepoasentoon ja kaiken aikaa silmäilee puhelinta. Tutti lentää kärryistä, lapsen huuto täyttää vaunun. Äiti tuohtuu ja punastuu, ääneen puuskuttaa -"jos et osaa olla hiljaa niin meidän täytyy sitten jäädä pois". Pysäkille saavuttaessa äiti vetää vaunut ulos, lapsen huutaessa ja potkiessa. Äidin naamassa loistaa kiukku, kännykkä kuitenkin pysyy tottuneesti toisessa kädessä.
Vanhempi pariskunta kipuaa kyytiin ja etsiytyy neljän paikalle vastakkain istumaan. Rouva pulputtaa niin liukkaista lattioista kuin korkeista penkeistä. Kaivelee laukkuaan ja pohtii laboratoriotuloksiaan, lääkärien pätemättömyyttä ja hoitajien huolimattomuutta. Ulkona satelee lunta ja mies on asettanut mustat rukkaset syliinsä, katselee ulos. Mannerheimintien ikkunoissa loistaa monissa vielä jouluvalot ja se selvästi nostaa hymyä namalle. - "Katso kultaseni kuinka kauniilta ulkona näyttää", hän sanoo vaimolleen. Rouva ei selvästi kuule kuin oman äänensä ja jatkaa päivittelyä ruokakaupan kassojen tympeistä ilmeistä. Matka jatkuu mutta vanha herra pysyy lopun matkaa vaiti.
Itsekseen puheleva, parrakas mies saapuu keskimmäisistä ovista, -"kylmähän siellä on". Maskinaamaiset kanssamatkustajat ovat hiljaa ja katsovat poispäin. Mies kävelee jutellen ihan raitiovaunun etuosaan ja istuu alas. Pientä puheensorinaa kuuluu matkan aikana ja kukaan ei kiinnitä huomiota, ei edes lähellä istuva rouva ruokakassiensa kanssa. Pysäkin lähestyessä mies nousee ja toivottaa rouvalle hyvää alkanutta vuotta. Rouva ei käännä edes päätään. Mies kääntyy lähemmäs ovea vaunun kaartaessa pysäkille ja juttelee -"voi sitä ihan toivottaa takaisinkin". Ovi avautuu ja parrakas mies on poissa. Rouva istuu edelleen jähmettyneenä, ikkunasta ulos katsoen ja raitiovaunu jatkaa matkaansa.
Voisin kirjoittaa näitä esimerkkejä loputtomiin, ratikassa kun istun monesti viikossa. Omistatko sinä kuuntelemisen taidon?
Kuinka paljon ilmassa lentääkään sanottuja sanoja mutta ei kuultuja!
❤ Kuunnellaan toisiamme❤
Raivo on sanana niin paljon sisällä pitävää,
agressiivisuutta ja arvaamattomuutta, sanoja ja tekoja.
Raivo liittyy myös luontoon esim. pauhaava ukkonen tai pelottavana myrskyävä meri.
Raivo varoittaa!
Mitä kuuluu eläinmaailman "agrelle" räyhäävälle mesimäyrälle, pelottomalle saalistajalle?
Raivo luonnossa auttaa selviytymään.
Raivoa on nyt ilmennyt hiihtoladuilla, kohdistuen lapsiin tai hitaasti sivakoiviin ihmisiin.
Raivo tyhjentää ladun ja edesauttaa lapsia unohtamaan liikunnan ilon.
Kamikatzena kiitävät pyöräilijät jakavat sanallista (painokelvotonta) raivoaan huudoin eteen sattuville kävelijöille.
Raivo aiheuttaa vaaratilanteita ja onnettomuuksia.
Raivo kohdistuu lumenauraajiin jotka eivät heti ole joka paikkaan kerinneet.
Raivo ei liikuta kuitenkaan lunta,
paitsi jos tartut itse kolaan kiukuspäissäsi.
Hiekoitusraivoakin löytyy jakautuneena,
toiset ehdottomasti haluavat hiekkaa joka paikkaan ja toiset jättäisivät osan jalkakäytävästä hiekoittamatta
jotta pulkkaa voisi vetää perässään.
Raivoajat voisivat mennä hiekkalaatikolle istumaan.
Minulle kaikki heti asenne, turhautuneisuus,
hektisyys ja silmitön kiire luo raivoa
Jos tässä maailmassa olisi vähemmän raivoa,
negatiivisuuskäyrä laskisi ja voisi alkaa positiivisemman elon aika.
Ajatellaan ennen kuin aukaistaan suu, pysähdytään edes joskus
ja hei....voi ihan pitää mölyt mahassa.
❤ Seesteisempää eloa ja oloa kaikille ❤
Vuoden viimeisiä vedellään
ja väkisinkin tulee mietittyä kuinka rankka
menetysten vuosi onkaan takana.
Ihminen on siitä hassu otus
että on helpompi ynnätä negatiivisia asioita elämässään
kuin niitä positiivisia.
Elämä kuitenkin on elämisen arvoista myös silloin
kun sitä vähiten arvostaa.
Alamäkien jälkeen onnekkaat sattumukset, auringon pilkahdukset,
naurun helinät sekä onnen pipanat tuntuvat erityisen lämmittäviltä.
Mitä vanhemmaksi olen tullut
sitä pienempiä asioita arvostan
ja samalla sitä suurempi tarve on auttaa muita.
Tehdään tulevasta vuodesta yhdessä parempi kuin menneestä.
Nähdään hyvyyttä ympärillä, kannustetaan ja autetaan muita.
Nautitaan hetkistä ja iloitaan onnistumisista.
❤ Hyvää uutta vuotta ❤
