perjantai 16. marraskuuta 2018

Mullan alle piilotettu

Kaikenlaista vuosien varrella olen mullan alle piilotellut..muutaman kissan ja pikkusiskon aavikkohiiriäkin... mutta ne  ihan viralliseen paikkaan.. ja ei elävinä (makaaberi huumori taas nostaa päätään heh! ..huomaa että on marraskuu).
No mutta niistä piilotelluista siemenistä ajattelin kertoa.
Lapsuudessa jostain ulkoa löysin siemeniä jotka sittemmin täyttivät kasvustollaan ison alta kastelevan ruukun. Tätä onnea kesti siihen asti kunnes muutin itsenäiseen elämään ja sain senkin kukkapuskan katoamaan...takaisin mullan alle, se oli kauniisti kukkiva mustanmerenruusu.
Kummallisesti myös anopinkielet ja iso jukkapalmukin koki kovia, syyhän ei ollut kasteliassa vaan kasvit vain järkyttyivät suuresti muutosta ;)
Kakruna harrastin syötyjen hedelmien siemenien piilotusta äidin kukkapurkkeihin (toiveena oli mm. oma kirsikkapuu) mutta jotenkin muistikuvaa ei ole siitä että kasvoiko niistä koskaan mitään ,epäilen että joku kävi kitkemässä loistavat istutukseni.
Sisareni sensijaan piilotti kananmunan lapaseen.. siitäkään ei kyllä kasvanut mitään :D
Äidilläni oli kaapissa piilossa matkoilta tuomia siemeniä ja sain 2012 häneltä lohikäärmepuun siemenen sillä ehdolla että koitan ainakin kasvattaa.
Istutin, odotin yli puolivuotta ja sillä viikolla kun äiti uupui sairautensa alle, purkissa alkoi vihertää. Nyt traakkipuu on huolellisessa hoidossa jotta saisin sille pitkän elämän... muistopuu <3
Maalla olen päässyt mielin määrin mylläämään ja kokeilemaan kasvatusta niin kukkien kuin syötävienkin kanssa, kiitos siitä rakkaalle ukolle <3
Kasvatusta on sisälläkin hauska kokeilla joten..
Internetin ihmeellisessä maailmassa on onneksi ohjeita vaikka mihin ja niistä innostuneena olen sitten saanut purkkiini sekä avokadon taimen sekä sitruunapuun alun.
Avokadon hedelmistä on turha edes unelmoida mutta tuon luomusitruunan toivoisin joskus hedelmiä kantavan...kunhan edes kukkisi, sekin olisi upeaa.

 
Jipii... jotain tapahtuu, juuri on alkanut kasvaa ja halkaissut kiven.
 
 
Aino-lasin alla kosteus säilynyt hyvin ja varsi aloittanut kasvunsa.
 
 
 Päivässä parissa venyminen on huimaa :)

 
Sitruuna lähti huomattavasti nopeammin kasvuun kuin avokado joka mietti pitkään ja aloitti juuren kasvatuksella. Oletko sinä kokeillut jotain eksoottista kasvattaa ja oletko onnistunut?
 

 
 * Pienestä iloa tähänkin päivään *
 

10 kommenttia:

  1. Tuo piilottelu on sitten jännää puuhaa ja innolla saa odotella mitä sieltä mullasta nousee:) Mekin siskojemme kanssa lapsina piiloteltiin äidin kukkapurkkeihin siemeniä, hämmästys olikin melkoinen kun sitten yhtenä päivänä huomattiin että vihreä pitkä varsi nousee mullasta..saimmekin sinä kesänä syödä oma kasvatettuja paprikoita:)♥ Mukavaa päivää ja leppoisaa alkavaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania muistoja ja kasvun ihmettä <3 Lapsuudessa tuo jännitys oli ihan vatsanpohjassa tuntuvaa...sen tunteen kun saisi edes hetkeksi meille aikuisillekin :) Mukavaa viikonvaihdetta sinne myös <3

      Poista
  2. Mun kasvatelut on ikävä kyllä jääneet, kun en kestä multaa (tai siitä piilevä hometta...) mutta puutarhassa ja kesällä voi sitten nauttia kasveista ulkosalla.

    Just aion piilottaa yhden avocadon, ilman kiveä, kitusiini ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hetken jo sydän jätti lyömättä mutta huh...iso olisi kivi syötäväksi ;) Oletkos kokeillut vesikasvatuksia? Ainakin hyasintin voi kasvattaa vedessä niin miksipä ei kokeilisi muitakin sipuleita?

      Poista
    2. Meillä on ollut pullopuutarha, mutta vesikasvatus on jäänyt kokeilematta. Esikoinen oli se innovaatori, me kuopuksen kanssa vaan ollaan laiskoja p*skoja... ;-)

      Poista
  3. Justiin on avokaadon kivi purkissa odottamassa mahdollista eloonheräämistä, se on kuopuksen projekti mutta se toi sen syyslomaksi kotiin koulun asuntolasta, ja purkki jäi sit tänne. Sitruunapuu puolestaan on muutaman kuukauden kuopusta nuorempi, eli ensi vuonna täyttää 18 vuotta. Ei ole vielä kukkinutkaan, tuskin kukkii kun sen elämä on talvisin aina niin ankaraa, lisävalosta huolimatta. Ja aina on pakko leikellä, että pysyy sisälläkasvatettavan kokoisena.

    Aikanaan, kun mulla oli undulaatteja, kylvin niiden ruokasiemeniä parvekelaatikkoon. Jotain heiniä niistä kasvoi :)

    VastaaPoista
  4. Avokadon kanssa kesti kyllä todella pitkään ennen kuin alkoi edes juuri kasvaa... ylösalaisin lasi päällä niin oli minikasvihuone :)Oletko millä tavoin lannoittanut sitruunapuuta? Siemenien kasvatus on kyllä hauskaa...varsinkin jos ei yhtään tiedä mitä sieltä tulee :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Havu- ja rhodolannoitetta oon sitruunapuulle alkukesästä laittanut.

      Poista
  5. Muistopuulle iso sydän <3
    Juuri eilen mietittiin, että jos rapsisimme meidän chileistä siemeniä multaan jotta mitä siitä tulisi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika moni asia näin "ei kasvukautena" kuitenkin itää joten ei muuta kuin kokeilemaan ja hyvät valot kehiin :)

      Poista

Hei! Jätäthän jälkesi käynnistäsi blogissani :)