keskiviikko 18. syyskuuta 2019

Tölkitys

Olen aika noviisi 
näissä säilöntähommissa,
mutta sen mitä olen ohjeiden mukaan tehnyt
on kuitenkin parempiin suihin kadonnut, 
eli kaipa on maistunut muillekin.
Tänä vuonna tein uusien ohjeiden mukaan 
valkosipulikurkkuja
ja kurkkupikkelssiä.
Kurkkuja ei alkukesästä kovin montaa tullut
 mutta nyt niitä on ihan liikaa,
siis niin paljon että todellakin voi tehdä säilykkeitä.




VALKOSIPULIKURKUT

n. 1 kg avomaakurkkuja
2 sipulia
4 valkosipulin kynttä (maun mukaan enemmänkin)
muutama tillin varsi

7 dl vettä 
2 dl sokeria
1 rkl suolaa
1 rkl sinapinsiemeniä
2 dl väkiviinaetikkaa

Pese kurkut ja höylää ohuiksi (vaikka juustohöylällä)
Viipaloi sipulit ja hienonna tilli.
Mittaa kattilaan vesi, sokeri, suola sekä sinapinsiemenet.
Kiehauta ja lisää etikka, kuumenna.
Kuumennettuihin pestyihin lasipurkkeihin jaa kurkut, sipulit sekä tilli kerroksittain.
Kaada kuumaliemi päälle ja jäähdytä, säilytys kylmässä.
Valmiita n. 2-3 viikon päästä.
Määrällisesti tuli minulla 5 täyttä purkkia (lidl sillipurkit)



KURKKUPIKKELSSI (mukaillen)

8 isoa avomaakurkkua
1iso paprika tai kaksi pienempää (mieluusti punainen tai keltainen)
1 sipuli
3 valkosipulin kynttä
2 chiliä
ruohosipulia maun mukaan
Kuutioi pieneksi ja laita kulhoon, päälle 2 rkl suolaa
ja anna itkettyä 2 tuntia.
Siivilöi.

Liemi
2,5 dl väkiviinaetikkaa
1 dl vettä
1,5 dl sokeria
1 rkl sinapinsiemeniä
laakerinlehti
0,5 dl tuoretta tilliä
muutama punapippuri

Keitä etikka, vesi, sokeri, sinapinsiemenet, pippurit ja laakerinlehti. 
Silppua tilli ja lisää keitinliemeen, kiehauta.
Täytä kuumennetut tölkit 
valutetulla kurkkuseoksella.
Kaada päälle liemi, kannet kiinni
jäähdytä.
Säilytä kylmässä.

Tästä ohjeesta minulla tuli neljä pientä purkkia,
 koko suurinpiirtein sama
kuin edellisessä säilöntäohjeessa



ps. remontti melkein valmis
 joten aikani menee tavaroiden purkuun,
 eli en ole kadonnut ;)

*hymyile tänään*

15 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos. Innosta en niin osaa sanoa mutta pakkohan tavarat on purkaa :D

      Poista
  2. Kuulostaa herkulliselta, nam!
    Meillä on pakastimessa purkillinen mustaherukan lehtiä odottamassa kurkkujen tekemistä, mutta ovat vieläkin tekemättä. "Ei niistä kuitenkaan tule sellaisia kuin mummin kurkuista..." Poika lähti aina mummin luota kainalossaan iso purkki kurkkuja :

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haikeana muistelen myös lapsuuden kurkkuja mitä äiti teki. Makumuistot on aika tiukassa olevia asioita <3

      Poista
  3. Voihan kurkku sentään, kun olet ollut ahkera, remontista huolimatta!

    Mä muistan mummolasta (josta mummo tosin kuoli jo kun olin kaksi, mutta nimi ei muuttunut vaikka olisi voinut olla pappala) etikkakurkut, jostain syystä ne oli mun mieleen mutta en koskaan saa aikaiseksi niitä ite tehdä. Ei kyllä varmasti edes maistuisi lapsuudelle?

    Pieniä suppiksia mä kerään ja säilön etikkaan äitilleni ja sen miehelle. Odotan vaan kylmiä öitä että kaverimme (not) hirvikärpäset häviäisivät huit hiiteen *yök*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh...en nyt tiedä ahkerasta, pakon edessä oli tölkitettävä. Kukaan ei kerkiä syömään noita kurkkuja ;) Lapsuuden makumuistot on jänniä, niitä on vaikeaa jälitellä mutta toisaalta hyvä niin, säilyypä muistot. Hirvikset ei ole tod kivoja sanoisin saman että yök!

      Poista
  4. Kurkkuherkut, herkkukurkut. Mutu tai ohje,aina maistuu hyvältä.

    VastaaPoista
  5. .niin olen tehnyt:),hymyillyt..ja laittanut hymyn kiertoon!
    Kurkkusalaatti,ja valakosipulikurkt,ovat parhaimmasta päästä.Aikoinaan meiän kellarissa koko suvun kurkkusalaatit/kurkut säilöttiin,,
    Herkuuja olet tehnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Hyvä Liisa! Kellari olisikin hyvä paikka säästellä noita herkkuja, nyt asuvt jääkaapissa... noh, niin pitkään kun asuvat :D

      Poista
  6. Ooh kiitos reseptistä, sillä mummi teki aina näitä herkullisia kurkkuja, ah niin hyviä. Mutta reseptiä ei ole.

    Kivaa viikkistä Onneli. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Resepti on helppo kuin mikä ja hyvää tulloo! Ei muutakuin tekemään vain. Hyvää alkanutta viikkoa Tiia <3

      Poista

Hei! Jätäthän jälkesi käynnistäsi blogissani :)