torstai 10. lokakuuta 2019

reklamaatio

En ole ihminen joka mustamaalaa,
enkä ole ihminen joka hevin tekee reklamaatioita.
Mutta
nyt on pakko jakaa ihan yleisesti kokemus
sisätilaremontista
jonka keskellä asuin.
Taloyhtiössämme päätettiin uusia
lattiamateriaalit, maalata seinät ja katot.
Uusiksi meni koko keittiö 
kaikki vaatteiden säilytystilat,
sekä vessan kalusteita.
Meille asukkaille annettiin mahdollisuus
muuttaa remontin ajaksi pois,
omakustanteisesti väliaikaisasuntoon.
Minä muutaman muun mukana päätin kuitenkin jäädä,
ihan taloudellisesti oli mahdoton ajatus
maksaa kaksi muuttoa kuukauden sisään.
Ohjeistuksena tuli hienosti että
 "aloitamme eteis-olohuone-keittiötiloista
 ja ilmoitamme remontin edetessä
miten asukas siirtää tavaransa".
Ok,
aluksi siis siirsimme tavaramme makuuhuoneisiin,
kylppäriin
sekä käytimme verkkokellarin
sekä parvekkeen tilan viimeiseen neliöön.

Ensimmäisenä päivänä
minun lähdettyä töihin
tyttäreni kuuli vitsailua naurun kera 
lapuista"älä avaa"
 jotka olin huoneiden oveen laittanut.
Olisikohan "täällä asutaan"
ollut neutraalimpi?
Seuraava käppi oli makkarin ovi,
joku äijä avasi hiljaa oven
ja selvästi pelästyi
kun huoneessa olikin joku.
Uteliaisuus on paha piirre remonttimiehissä,
en minä kehtaisi kurkkia toisten asuttuja huoneita.

Eipä tässä kaikki,
kun eräänä päivänä saavuin kotiin
niin kylppärissämme oli tyhjennetty peilikaappi ämpäriin
kaikkine hammasharjoineen muineen päivineen.
Ilman minkään näköistä ilmoitusta
 että meillä juuri sinä päivänä
 kylppäriin vaihdetaan/uusitaan kalusteita.
Arvatkaapa menikö hammasharjat ym. henkilökohtaiset hygieniakamat vaihtoon.
Juu olen vähän pikkutarkka, 
tiedän sen.

Sanomattakin on selvää että kun remontit kestivät yhtiössämme pitkään
tuli nähtyä remonttimiehiä pihalla ja rapussa.
Aina kohteliaasti moikkasin,
en aloittanut vaahtoamaan tupakoinnista rappukäytävässä tai pihalla.
Tiedostan että muualta tulleilla ukoilla
on omat käsityksensä savuttelupaikoista.
Mutta
nyt
nousee minulla lopulliset savumerkit
tähän yritykseen.
Tarkistin oikein miten on remonttikokemuksia
netissä niin heidän sivuillaan toki vain hyvää
ja kursivoidusti
TIEDOITUS
remontin edetessä.

No, minusta sitten tuli se ilkeä, vanha, valittava akka.
Surkuhupaisaa on että en sellainen oikeasti ole
vaan ihan itse toiminnaallaan sen saivat aikaiseksi.
Sähköpostilla laitoin asiallisesti ensimmäisen valituksen,
johon kohteliaasi vastattiin että älä avaa laput oli käyty
remonttimiesten kanssa läpi,
mutta ilmeisesti oli uteliaisuus ylittänyt ohjeistuksen.
Siis kuka esimies laittaa tämmöistä,
jos kyse olisi lapsista niin jotenkin ymmärtäisin,
mutta aikuisista ihmisistä.
Huoh!

Seuraava valitukseni oli kiukkuinen puhelu
johon ei tietenkään kukaan vastannut,
vaan jätin ääniviestin kylppäristä
että saa ottaa seuraavana päivänä yhteyttä.
Koskaan soittoa ei tullut
 vain sähköpostia.
Äijien toimintaa seliteltiin vain
"unohtui ilmoittaa".
Juu,
 ammatillisuuteen kuuluukin tuo ominaisuus!!
Pelkkä lappu vaikka oveen
"tyhjentäkää huomiseksi"
olisi riittänyt.
Sitten saapui makkarin oviin kirjoitus Englanniksi,
voitte muuttaa olohuoneeseen.
Kävin katsomassa ja puuttui kaikki pistoketulpat,
kattolamppujen paikat auki,
lattialistaa uupui
ja kaiken kukkuraksi oli yhdessä seinässä ja katossa vielä maalaus kesken.
Taas sähköpostia ja tulos
"Laitamme ne heti kuntoon jotta pääsette siirtämään tavarat".
Jep, jep.
Kaikki muu paitsi tuo maalaus tuli kuntoon.
Viimeinen viikko oli lähinnä keittiön ja kaapistojen kasausta,
hidasta kuin etanan liike.
Olen nähnyt että ammattimies kokoaa pienen keittiön
 päivässä.
Kasaajat jättivät työvaatekasansa
 aina yöksi meidän huusholliin
 ja eteisen sahanpurumadness oli aika pyörryttävää.
Meidän asunto valmistui määräaikaan mennessä,
oiskohan ollu taustalla
"päästään eroon tosta"
(jopa se olkkarin maalamaton seinä)
hah, haa!

Tarkastuskäynti oli vasta viikon päästä
kun olimme levittäneet jo tavaramme,
tytär kertoi että se oli nopea ja
kokeilivat mm. että hanoista tulee vettä.
Voi surkuhupaisuus,
sehän on se asia mistä en olisi sanonut.
Hah haa!

Noh, vielä puuttuu yksi kaapin tukiseinä eteisestä
"on tilauksessa".
Maalattu vanerin pätkä tulee varmaan Timbuktusta,
eipä ole näkynyt tai kuulunut.
Ja siis meille asukkaille on ilmoitettu että kaikki on valmista.
Juu, niin olen, ihan valmis!
Myöskään ei ole kuulunut sitä täytettävää kyselyä asukkaille?!



Yrityksellä on toimistot Helsingissä, Jyväskylässä ja Lahdessa.
Itse en kuuna päivänä heidän palveluksiaan tule käyttämään.
Eli tämä on negamainos
jos joku nyt osaa yhdistää!
Jos perheenjäsenesi on töissä heillä
olen pahoillani negatiivisuudestani,
tämä on minun henkilökohtainen kokemukseni.

*kaikesta huolimatta ajattelen jotain positiivista...ohi on*


24 kommenttia:

  1. Uuh, nää on niin rasittaviaa. On riittävän rassaavaa asua remontin keskellä ilmankin tuollaista ylimääräistä.

    Näen esikoista alkuviikosta ja saan kuulla hänen kuulumisiaan: oli rutkiremontti liki koko kesän (asui toki osan aikaa pois jaloista mutta keittiöremppa jatkui silloinkin kun olki jo muuttanut takaisin) joten voi olla, että kuulen jotain mielenkiintoista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta turiset, rassaavaa oli. Voipi ollappi että jotain kuulet tai jos esikoinen on onnekas, et kuule ;)

      Poista
  2. Muutenki rempan keskellä asuminen vaatii...pitkäääääääääää pinnaaaaa!
    Ja
    noita ylimääräisiä,EI TARTTIS OLLA!!
    oIKIASTA asiasta reklamoit!!
    EI KIITOS!!
    noille uteliaille työmiehille,,yök!!!
    Aikoinaan tein kotisiivouksia,ja sain talon rouvalta soiton:
    Kun meidän keittiökaappien ulkopinnat niin siistit ja sisäpuolella tahroja,Sanoin en aukaise kenenkään kaapin ovia,(ainoastaan ne perheet joiden tiskipöydän alus kaapin siivosin viikottain).
    JA kun luvan sain pyyhin jatkossa sisäpuolenkin:))

    toivottelen hyvää viikonloppua!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kamalaa olla kärttyinen ja valittava, se vie vain voimia. Kotisiivoojallakin täytyy olla sormi keskellä suuta ettei juuri ylitä sitä yksityisyyden kynnystä, hyvä sinä <3 Valoisaa viikonloppua Liisa <3

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Mä kyl hiffasin ;) kyllä "lukihärö" toisen tunnistaa <3 Onnekasta viikonloppua Marjaana.

      Poista
    2. Tiedän, miltä tuntuu elää remontin keskellä, mutta onneksi olemme itse tehneet remontit. Onhan se kurjaa, kun vielä remonttimiehet ramppaa edestakaisin. Onneksi se on nyt osaltasi ohi. Ihan oikein on antaa palautetta-oli se sitten hyvää tai huonoa. Mukavaa lokakuun jatkoa :)

      Poista
    3. Palautetta positiivisessa mielessä olisikin ollut kiva antaa. Valoa lokakuuhun Liisa <3

      Poista
  4. O-ou, ei kiva. Tiedotus ja yksityisyys olisi kyllä oltava ihan peruskauraa! Onneksi kuitenkin remppa jo aikalailla takanapäin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin yksityisyys täytyisi olla vaikka rempan pyörteissä asuukin ja sen rikkoutumisen vähättely oli minulle aika "paukku". Eteenpäin sanoi mummo lumessa ;)

      Poista
  5. Kuulostaa kyllä epäasialliselta ja kurjalta! Onneksi remontti on nyt ohi.

    -Ruut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurja, se oli hyvä sana ilmaisemaan mun olotila. Ei ollut kivaa ei, enkä todella kaipaa yhtään tuota olotilaa. Nyt vain saappaat ja lehtiä ihailemaan, vielä kun niitä puissa näkyy <3

      Poista
  6. Melkoisen pitkää pinnaa tarvitaan että tuollaisen kestää mitään sanomatta. Toivottavasti nyt kohta alkaa valmistua loputkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasten kanssa mulla onkin pitkä pinna mutta kun on kyseessä aikuiset ja ammattilaiset niin... ei kiva.

      Poista
  7. Työmiesten pitää olla kyllä hienotunteisia. Tästä tulee mieleen teini-iässä putkiremppa kotona Töölössä. Perjantai päivistä ei työmiehillä tullut mitään, kun aloittivat ihan rapussa ryyppäämisen. Noh ehkäpä tästä on aika paljon ajat muuttuneet, mutta omakin koti koki uudelleen rakentamisen hometalonkeissin myötä. Paras juttu oli, kun olivat piikanneet kylppärin kaakelit sitten lattiakaivoon ja viemärikaivoon. Kun vihdoin pääsimme muuttamaan takaisin, eikä vessat ja suihkut vetäneet, sanoivat he, että siellä on vaan kovettunutta kakkaa. Kauhea taistelu tuli, että saatiin Eerolan auto meille ja kuvaamaan viemärit ja täynnä kaakelia olivat. En vaan ymmärrä tätä ikinä, kuka piikkaa kylppärin, suojaamatta lainkaan viemärinaukkoa ja lattiakaivoja! Noh tätä tarinaa voisi jatkaa vielä, mutta kaikkea mahtuu tähän maailmaan.

    Kivaa sunnuntaita Onneli. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No johan oli teilläkin varsinaiset työn sankarit. Kaikkea todella mahtuu maailmaan ihan sen kakankin lisäks ;) Mukavaa viikkoa Tiia <3

      Poista
  8. Remontin keskellä on tosi hermoja raastavaa asua. Olen kokenut mm. putkiremontin ja nyt viimeisimpänä menee parveke-remontti. Putkiremontti valmistui ajallaan, mutta silloin piti olla jatkuvasti oma valvonta mukana, jotta asiat laitettiin sinne mihin piti. Tämä viimeisin remontti taas ei tunnu valmistuvan, jokin on selvästi mennyt pieleen, joten toivon vain, että edes tämän vuoden puolella saamme sen mitä heinäkuuksi luvattiin.

    Yritä hengittää syvään. Joskus ne kaverit poistuu talosta ja silloin voi huokaista helpotuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla onkin sitten remonttikokemusta kerrakseen. Pidetään peukkuja että teilläkin valmistuisi parvekkeet. Mukavaa viikkoa Birgitta <3

      Poista
  9. Ymmärrän hyvin ärsytyksesi. Meillä on ollut remonttia sekä kotona että mökillä noin seitsemän vuotta ainakin. Mutta itse pääasiassa olemme sen tehneet. Mutta nyt voitte alkaa nauttia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin jos tekisi itse, ei voi muille natkuttaa kuin omalle pääkopalle ja yksityisyys pysyy. Nautitaan kunhan pikkuhiljaa saa tavarat paikoilleen ;)

      Poista
  10. Voi karmistus. Minulle koti on niin rakas ja tärkeä paikka että kyllä tunsin tuskasi lukiessa !
    Toivottavasti saatte vastedes kotirauhan 🧡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma tila on kyllä minulle tärkeä varsinkin kun on töissä lasten kanssa jossa sitä omaa tilaa ei ole ;) Koti on paikka jossa voi olla vain ja möllöttää jos sille päälle sattuu.

      Poista
  11. No kaikkea! Remppatyypit on ilmeisesti ihan oma ihmislaji.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti, olen aika hämmästynyt. Toki ei ole kovasti näistä kokemusta mutta ihan oma lajike taitaa olla.

      Poista

Hei! Jätäthän jälkesi käynnistäsi blogissani :)