Näytetään tekstit, joissa on tunniste Helsinki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Helsinki. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 11. syyskuuta 2019

Tamminiemi

Paikka
 jonka ohi olen monen monituista kertaa viilettänyt
 elämäni aikana,
vaan koskaan en ole sisälle mennyt.
Nyt sisareni kanssa veimme
isän hänen toivomalleen retkelle.



Kyllä lapsuudesta muistan kun vaalit tulivat
puhuttiin että "nyt valitaan uusi ukk",
ei todellakaan puhuttu että uusi presidentti valitaan.
Hassua!



Paikka siis Seurasaaren kupeessa
upealla rantapaikalla.
Pihat hyvin hoidettu,
siis todella hyvin!



Talo on ulkoa katsottuna aika ison tuntuinen
mutta sisältä on aika kompakti.
Kuin aikakapselissa
olisi käyskennellyt.



Yläkerran parvekkeelle vievä aurinkoikkuna,
voiko olla hienompaa.



Pieni yksityiskohta ruokahissistä.


Parasta antia oli tällä hetkellä esillä olevat uutiskuvat.
Osa oli aivan huippuja,
tässä muutama kiva jotka puhuttelivat minua erityisesti.




Presidenttiparilla oli kattava kirjasto
josta vielä oli kirjoja jäljellä...
Arvostan! Karin kirjakin siellä oli.



Osa taiteesta oli ihan karmaisevaa
 mutta osin ajalleen kuuluvaa.
Hauskin taulu oli UKK.n 50-vuotis lahjaksi saatu
Hugo Simbergin taiteilema
 "saatana on kuollut",
 ironiaa!



Hienosti pyörätuolilla liikkuva otettiin huomioon,
olimme kyllä ennakkoon kysyneet,
ja apua tuli myös kahvilassa,
cafe Adjutantissa.



Siellä oli muuten päivän keitot maistuvia ja isoja annoksia.
Lohirieskakin on todella maukas.
Suosittelen ilman muuta käymään,
jos vielä on tämä paikka näkemättä.


*Syksyn makuista päivää kaikille*

keskiviikko 13. helmikuuta 2019

Suomenlinna talvella

Suomenlinna kesällä on turistirysä
 ja en ihmettele,
 satumainen paikka pääkaupungissa,
lauttamatkan päässä.
Talvella,
 varsinkin pakkasen kiristyessä väki vähenee,
 ei omat asukkaat tietenkään,
 heitä näkee silloin enemmän, tai ainakin huomaa ;)
Hyvällä ulkoiluvarustuksella
 ja kunnon talvikengillä
on mukava liikkua saarella,
 tehden pidempiänkin ulkoilulenkkejä.
Nähtävää on niin vanhoissa taloissa,
 lumeen peittyneissä kallioissa
, muureissa kuin meressäkin.









*Oletko sinä tutustunut talviseen Suomenlinnaan?*

keskiviikko 30. tammikuuta 2019

Jokaikinen perjantai

Jos millään muotoa sinulla on perjantaisin klo 16 jälkeen luppoaikaa
 tai ystävän kanssa olisi kiva käydä jossain
 niin käännä itsesi kohti Mannerheimintie 34.jää
 ja suunnista Kansallismuseoon.
Kansallismuseossamme on ilmaistunnit jokainen perjantai klo 16-18.
Lasten vintti ei tuolloin ole enää auki mutta muuten museota voi kiertää oman maun mukaan
.
Kyllä, se on juuri se upea kivitalo johon noustaan sisälle portaita ohi karhun.
Odotellessa kannattaa kiertää myös ulkona ihailemassa arkkitehtuuria, taidokkaita takorautoja, pilviä kurottelevia torneja.



 
Rakennuksen suunnittelun historia alkoi arkkitehtitoimisto Gesellius, Lindgren ja Saarisen toimesta mutta museon suunnitteli loppuun Eliel Saarinen yksin, toimiston hajottua.
Saarinen on myös suunnitellut Helsingin päärautatieaseman joten näitä kahta vertailemalla näkee nuoren suunnittelijan kasvun.
 
Sisään astuessa aukeaa uskomattoman hieno kattomaalaus itsensä Akseli Gallen-Kallelan maalama, niskat meinaa mennä kun silmät tavoittelevat korkeuksiin.
Kattofreskoja pääsee tutkiskelemaan hiukan lähempää yläparveltakin mistä otin kuvan.

 
 
Museossa on vaihtuvia näyttelyitä sekä pysyviä joten uusintakäyntejä kannattaa tehdä.
Tällä hetkellä  on 10000 vuotta muotoilua näyttely 24.2.2019 asti sekä popup näyttely Japanese Desing Today 100 17.3.2019 asti.
 
Ylimmäinen kerros on vintti ja se ei ole ilmaisiltana auki mutta jos sinulla on n. 4v. ylöspäin lapsia tämä on käymisen arvoinen paikka.
Kaikkea saa kokeilla, koskea ja tutkia.
Historiaa kantapäänkautta <3
Vinttiä saa muuten vuokrata syntymäpäivien viettopaikaksi!!
Vink vink.
 
Pysyviä näyttelyitä ovat Suomen tarina jossa historia etenee nykypäivään asti mm. hevimusiikkia pääsee kuuntelemaan kuulokkeista.
Täältä löytyi mm. Tamminiemen kahvikupit läpi vuosien.

 
Faunin Muumilauma ihastutti tässäkin museossa <3

 
Me Suomalaiset olemme löylykansaa.
 Uskomattoman laaja löylykauhakavalkadi seinällä ja oikeille lauteille sai istua katselemaan ohjelmaa saunomisesta, vain hiki puuttui.

 
Toinen pysyväisnäyttely on valtakunta jossa on paljon nähtävää, kaikkea en edes kerro jotta kävijälle jää wow fiilis.


 
  Kellarikerroksen on valloittanut esihistoria jääkaudesta lähtien.


 
 
*Museokierrokseni loppui tähän, tämän tekstin alla oli jotain pientä, punaista ja veikeää.
Käyppä katsomassa... hih*
 
 
 
 
 
 

sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Frozen soap bubbles

Olihan sitä sitten kokeiltava.
Pakkaspäivä valkeni kirkkaana joten täytin tyttäreni kuplapurkin fairy-vedellä ja matkasin Suomenlinnaan.
Miksi sinne asti?
No ihan vain siksi että siellä tuulettomat päivät ovat harvassa ja täytyihän pakkaspäivää hyödyntää liikkumiseenkin.
Lautalla tuli seurailtua turistien pukeutumista, useimmilla oli toppaa ja villaa mutta sitten oli niitä saapikkaissa ja sukkahousuissa kekkaloivia otuksia.
Mittarissa rapisi kuitenkin -18.
Jotenkin kävi sääliksi, kuinka voi nauttia ihanasta ulkoilusta jos vaatetus on väärä ja paleltaa.
Kävelin satamasta Kustaanmiekan kärkeen johon leiriydyin puhaltelemaan umpikujaan, poissa muiden reippailijoiden tieltä (siis näin luulin).
Ei ole yhtään helppoa saada kupla pysymään ehjänä ja moni niistä ehjistä ajanmittaan rutistui kasaan, puhjeten viimeiseksi.
Muutama onnistunut yksilö kuitenkin, ei mitään niin hienoa mitä internetin syvyyksissä löytyy, tyytyväinen olen kuitenkin kokeiluuni.

Hauskana lisänä oli ohi meneviä ihmisiä joita hommailuni kiinnosti.
Suomalaisista osa jäi juttelemaan ja pyysivät saada ottaa kuvia itsekin pakkaspalloista.
Turistit olivat ihania, hehkuttivat Helsinkiä ja napsivat kuvia ahkerasti 
(toivon että minä en niissä näy).
Puhaltelin myös yhden Italialaisen pariskunnan iloksi kuplia enemmänkin ja he kuvailivat niitä jyrkänteen alta käsin, varmasti upeat muistot Suomesta <3
*Kupla on pop*

maanantai 21. tammikuuta 2019

Uunisaari

Kaivopuiston rannassa,  marras- huhtikuun välillä on kapea silta joka johtaa pieneen Uunisaareen, merellinen pieni upeus.
Kesäaikana tänne kulkee Merisataman kompassitorilta lautta.



Mitään pääsymaksua tälle saarelle ei ole joten voi tehdä kävelyreissun tai ottaa vaikka eväät mukaan.
Saaressa on myös ravintola jonka ikkunoista avautuu upeat näkymät. 
Saunaankin pääsee :)
Ma-pe sauna hellii 7-10 ja aamiaista pääsee nauttimaan löylyjen päälle 8-10.
Varmasti ikimuistoinen Helsinki aamu <3



 
Saarella on pieni hiekkaranta ja auringonpalvojille kallioita joten kesäisin tämä on täynnä ihmisiä. Ajattelin että näin talvella ei ehkä niinkään, aika moni muu taisi ajatella samoin.
Kansaa vaelsi katsomaan avoimena vellovan meren horisonttiin, auringon kimaltaessa kirkkaasti.





 
Rannikolla aina asuneena sitä on joku ihme meri kaipuu, vaikka ihan maakrapu olen luonteeltani. Veden liikkeet rantakallioon, aaltojen pauhu ja tuulen kylmä tuiverrus mereltä kasvoilla.
Se vain tuntuu niin hyvältä, ilmaista meditaatiota <3
 
* Luontoterapiaa, käytätkö sinä sitä hyväksesi? *
 

perjantai 9. marraskuuta 2018

Helsinki marraskuussa

Pieni sumusade kasvoilla, raikkaassa ilmassa kävellen.
Rauhallista ja harmaata.... meri on auki ja sen voi kuulla.
Ei ole kiire mihinkään.
Minä ja vain minä tässä hetkessä <3





*Ota hetki itsellesi, hengitä syvään ja sulje silmäsi.... tässä on hyvä juuri nyt*