Valkosipulisato

Valkosipuli... joko sitä rakastaa tai vihaa. Valkosipuli on aina jakanut mielipiteitä.
Itse pidän valkosipulista kovasti jopa niin paljon että rippikouluvaelluksella meidän pappi sanoi että se kuka syö valkosipulin kynnen saa markan. Hah... mikäs homma tuo nyt  olisi.. tämä tytteli muutaman pojan kanssa söi ja kukkaroon kolahti karkkirahaa "seuraavaan ihmistenilmoillepysähdykseen". Ainoa miinuspuoli tässä syömisessä oli ettei kukaan ottanut meitä telttaan nukkumaan joten... nukuimme kirkkaan kesäkuisen lapin taivaan alla kera mäkäräisten.
Noista ajoista on aikaa mutta valkosipuli maistuu edelleen.
Ensi kertaa nyt olen kasvattanut valkosipulia. Ostin markkinoilta viime kesänä maukkaita sipuleita ja sain hyvät neuvot laittaa syksyllä osa kynsistä talveksi maahan. Näistä nyt nostaessa oli tullut isoja yksikyntisiä. Jos haluan monikyntisiä niin uudestaan maahan vielä.
No ensimmäisiä syöty, osa kuivuu talven herkuiksi. Ensi viikolla luvattu tänne kylmenevää joten laitoin taasen kasvulootaan nukkumaan talviunia kaikkein pienimmät valkosipulit.
Aina kun jossain kasvatuksessa onnistuu tulee hyvä mieli, meillä kaikki on luomua ja itseoppineina kasvatettua.... erehdyksistä oppii ja joka vuosi koitan kasvatella jotain uutta.

 

Maistuvaa sunnuntaita kaikille ja iloa päivään.

Hili

Hei vaan kaikki.. minun nimeni on Hili. Minä olen "ylläripylläritipula" ja saavuin kanalaan toukokuun puolenvälin jälkeen. Minut huomattiin vasta pari päivää kuoriutumiseni jälkeen. Äitini Pippuri on aika kipakka tapaus silloinkin kun munii joten siinä varmaan syy miten minua ei ihan heti hoksattu.

 

Koko kesän olen saanut rauhassa kasvaa ja tutustua ympäristöön sekä nauttinut suunnattomasti syödessäni mm. muurahaisia ja matoja.

 

 

Olen kyllä vielä hiukan arka ja mielelläni piiloon pujahdan vaikkapa kottikärryn taakse. Minua ensin luultiin kukoksi mutta luojanlykky etten ole... olen saanut kuulla mitä edellisille "tipuille" kävi kun rupesivat kukkoilemaan. Hui kauhistus!!

 

Minussa alkaa hiukan jo näkyä väriläikkiä koska äitini onkin musta kana ja isäni on aika vaalea väritykseltään. Minusta kasvaa tämän tilan ensimmäinen oma kana, olen kyllä hiukan ylpeä tästä. Nyt vielä nautin vihreän napsimisesta pihalta mutta mikä se talvi on? Onkohan se jotain syötävää, jään jännityksellä odottamaan.

 

Syysilmaa

Voi mikä onni ja autuus ...pääsin töihin :) 
Parasta päivässä taisi olla pelastusoperaatio hiekkatiellä. Pitkän pitkä kastemato yritti hiekkatiellä mennä eteenpäin ja oli matkalla tarttunut kivenmurusia jarruttamaan matkaa.
Tiellä on aika vilkas pyörä- ja kävelyliikenne joten muutaman lehden avulla varovasti saimme ystävän siirrettyä multaisampaan paikkaan. "Hei hei ja hyvää päiväjatkoa herra mato". Tiedotimme myös ystäväämme metsämörriä kirjeellä että operaatio sujui hyvin ja mato turvassa.
Ihanaa olla takaisin työmaalla <3

Päivä päättyi matkustamiseen maalle ja ihanaan kävelyyn raikkaassa syysilmassa. Oli yllättävän lämmin ja vaikka pitkä kävely tuntui lopuksi jo jaloissa niin avot kun teki hyvää!!!

 

 

Ihanaa alkavaa viikonloppua ihan kaikille, nauttikaa ja pitäkää huolta läheisistänne <3

Nyt loppu

Nyt loppu tämä sairastaminen, tarvitsen HAPPEA  ja pois tämä lämmittävä pölypilvipalleropeittokasa ympäriltä.
Olohuoneesta kaikki peitot ja tyynyt raikastumaan parvekkeelle (sehän tunnetusti auttaa, ainakin mielialaan).
Ulkona ihana ilma, uskaltaiskohan jo lähteä kävelylle. Ehkä kuitenkin aloitan tällä siivoushosumisella ja katson jaksaako sitten. Huomenna kuitenkin työmaa odottaa :)
Sairastamisessa on tylsää paikallaan olo ja möllötys. Kuumeessa se ettei jaksa edes leffoja katsella tai jos aloittaa niin tasan heräät lopputekstien pyöriessä.
Siirtyminen sohvalta jääkaapille tai vessaan on ylitsepääsemätön voimainponnistus ja kun tämän suorituksen saa aikaiseksi... niin voi jee sitä itserakkautta ja voileipäpinon korkeutta ;)
Neulomista ja virkkausta jaksaa kummasti tehdä, ainakin jos ei katso ohjeita... pyh mitäs niillä tuleepahan omalaatuista.
Jotenkin epätoivoisesti sitä aina sairastaessa ajattelee että nyt kun on kotona niin voisi tässä samalla, ihan ohimennen sivussa tehdä jotain järkevää.... selata laskupino ja repiä vuosia vanhoja kuitteja, järjestellä kymmeniä vuosia sitten teetetyt valokuvat kansioihin tai edes laittaa aikajärjestykseen... kunhan kirjoittaisi kuvien taakse niissä esiintyvät henkilöt ( auta armias jälkikasvuani sitten kun minusta aika jättää ja nämä kaikki on edelleen tekemättä).
Sairastamisessa on puolensa ja puolensa, ikävää olla kipeä eikä pääse töihin (oikeasti tykkään työstäni ihan sikana) mutta siten toisaalta tuleepa ns. pakkoloma että on vain oltava ja annettava kehon palautua.
Miten olisi työviikko jossa olisi neljä päivää töissä ja sitten rentoutuisi kolme... todellisuus.. sitä vain ymppäisi niihin kolmeen vapaaseen ihan hirveästi hommia "mitä pitää saada tehtyä".
Joten kiitollisena makaan tämänkin loppupäivän ja en mene edes kävelylle.

                                                 Ratkiriemukasta torstaita kaikille <3

...lankaa

Elämä on "jatkumo vailla päätä ja häntää", ikuinen prosessi ilman alkua tai loppua....vain matkalla on väliä.
Koittakaa kestää, sairasloma on turruttanut liikunnan joten siitä se ajatus sitten vikkelään lähti. Iltasella luin blogeja ja vanhan talon remonttiin oli liitetty tuo "jatkumo" ja se sopii niin tähän elämään, vain tällä matkanteolla on merkitystä ei se mistä lähdettiin tai se mihin lopputulokseen päästään... noh se lopputulos kun aina on sama, monttu. Kauhean virkistävää ;)
Onneksi kotona on aina lankaa että näistä pötköilypäivistäkin tullaan selviämään.
Tokmannin korista ostin tätä elegiaa monta kerää ja silloin oli jo taka-ajatuksena tehdä kuopukselle peitto.

     Haluan että lapsillani on lämpimät löhöpeitot omissa talouksissaan sitten kun lentävät pesästä.

 

Vielä kaksi kerää edessä niin tämä valmis ja voin uppoutua villasukkien tekoon ( koitan pitää lähiympäristön sukissa <3 )

Ottaa ja antaa

"Potilas istuu nyt ja lepää... kyllä se siitä".
Kiitos kyllä tämä lepää... ai että mä en tykkää sairastaa, tää on niin hukkaan heitettyä aikaa kun vois tehdä jotain viisasta (siis kirjoittaminen on mutta nuo kasaantuvat kotihommat vaivaa).
Tässä pähkäillyt tätä elämää kuinka se ottaa ja antaa, ilman ennakkovaroituksia. Toisaalta on hyvä ettei kaikkea tiedä ennalta niin onnelliset yllätykset sykähdyttävät suuremmin ja surulliset yllätykset painavat mieltä hiukan vähemmän aikaa. Elämä suuressa ihmeellisyydessään on niin ihanaa, hetkeäkään en vaihtaisi pois, en niitä ikäviäkään.
Mieltä painavia asioita kun tarpeeksi jaksaa miettiä ja pohtia, niihin saattaa yllättävältä taholta tulla vastaus, sellainen vastaus mitä et edes odottanut. Joitakin asioita ei saa millään ratkaistuksi mutta niitäpä kompensoi mukavat sattumukset, ilot ja onnenpipanat.

                  Toivon meille kaikille niitä onnenpipanoita, ilonpilkettä ja tuulta siipien alle.

Elämää

Melkeimpä tarkalleen päivityksiä viimeksi tehnyt 3 vuotta sitten (siis ihan oikeasti...). Elämässä tapahtuu joskus asioita jotka menevät kaiken (siis ihan kaiken) ohitse.
Mutta täällä ollaan soffan nurkassa tiiviisti ja nyt on aika palata kirjoituksen pariin.
Onneksi on päässyt nauttimaan tässä tauolla muiden blogeista, hauskoista teksteistä ja huiman hienoista kuvista.  Harmikseni huomannut myös lopettaneita mutta niinhän se on että kirjoittaminen ja jakaminen palvelee oman aikansa. Uusia tulokkaita on paljon ja ihania aihepiirejä.
Aurinko paistaa ulkona ja itse flunssaisena jäykkäniskana sisätiloissa (onneksi ikkunoista sentään näkee ulos... kiitos armas jälkikasvu). Tukalan kuuma kesä vaihtunut hieman siedettävempään lämpötilaan ja syksy ihana kolkuttelee ovella. Nautin viilenevästä ilmasta, villasukista ja kuumasta kahvista mukissa. Mitä kaikkea mukavaa elämän nurkissa onkaan odottamassa :)
Iloa maanantaihin