maanantai 18. maaliskuuta 2019

Seepiaako?

Tässä eräs aamu joka on kuvattu niine hyvineen.
Aamu alkoi oudolla auringon nousulla,  aavistuksen seepian värillä.
Sitten taivas pilvistyi,
Alkoi sataa lunta,
väritys muuttui tyystin.













Ikkunan läpi napsittu
 samalla kun istuin hävyttömän pitkään koneella.
Se mikä väritys oli silmään
 ei ihan kyllä napsahtanut kameraan.

<3 Kyllä luonto on ihmeellinen <3

tiistai 12. maaliskuuta 2019

Ystäväkirja

Ystäväkirja,
se sellainen
 joka oli jatke minun lapsuuden muistokirjalle.

Kouluaikana alkoi tulla ystäväkirjoja markkinoille
 ja niihin liimattiin koulukuva,
kirjoiteltiin syntymäpäivää, 
osoitetta,
lankapuhelinnumeroita,
lempivärejä
 sekä ihastuksen kohteita.

Sitten aikuisena olen saanut eteeni 
aikuisten ystäväkirjoja..
lempiviini
elämän opetukseni tai motto,
muistojen musiikki
jne.
Muutamassa blogissa tämä ystäväkirja on ollut 
joten nappasinpa tänne myös.




Nimeni on...
alkujaan Suomen luonnosta ja kalevalan runomittaisilta sivuilta kerätty sekä rakkaudella muokattu, kuten sisaruksienikin nimet. Kiitos isälle ja äidille <3

Olen syntynyt...
viime vuosituhannella, naistenklinikalla ja vieläpä päässyt Arvo Ylpönkin hoitoon, voih miten historian sivut haviseekaan ;)

Pienenä olin varma, että minusta tulee isona...
 taitelija, ainakin jossain lapsuuden vaiheessa. Ammatit kyllä taisivat vilistä sitä mukaa kun niistä tuli tietoiseksi. Sen muistan moneen kertaan sanoneen että tahdon olla aikuinen, aikuisilla kun oli niin paljon määräysvaltaa...ja taisi asiaan vaikuttaa myös iso-sisko, heh!

Kolme parasta piirrettä minussa on...
sukkela sanailija ainakin kirjallisesti, hyvä huumorintaju ja elämänilo.

Lähitulevaisuuden suunnitelmiini kuuluu...
saada pihkuran olkapää kuntoon, rautavaje tankattua ja nauttia elämästä.

Suosikkibiisini tällä hetkellä on...
kaikki mikä ei koske korvaan eikä soi liian lujalla, saatikka väärässä paikassa, väärään aikaan.

Suosikkiravintolani ja suosikkiruokani siellä....
käyn hyvin vähän ravintoloissa, kiitos lähihoitajien palkan. Hangossa olin kesällä käymässä ja rantapaikan nimeä en muista mutta taivaallinen vuohenjuustosalaatti, sitä muistelen lämmöllä.

Suosikkijuomani...
 ehdottomasti hyvä ja raikas vesi.

Suosikkisarjani just nyt on...
kysymyksen asettelusta päättelin että kyseessä ehkäpä televisio, ei esim. legosarjat...voi pihkura, tykkään kyllä rakentelusta. Ehkäpä joku remppasarja, niitä on kiva katsella ja unelmoida.

Suosikki  kosmetiikkatuotteeni tällä hetkellä...
voih, olen anti kosmetiikkakäyttäjä joten vaikea vastata...ehkäpä kuitenkin Bio oil, se on jaksanut vuosia olla mukana.

Suosikki sovellus puhelimessani on...
 juu se taitaa olla se nappi kun voi lopettaa puhelun ;) , ai niin tähän jälkikasvuni sanoisi "voi äiti" ja huokaus perään. Päätelkää nyt siitä sitten (mikäs se sovellus nyt olikaan?).

Mitä pakkaat mukaan matkalle...
omat tavarat ;)

Mitä teet kotona kun kukaan ei näe...
arvatenkin nukun tai hihittelen omille vitseilleni.

Viimeisin sisustusostokseni...
ledilamput ;)

Paras tapa tuhlata 50 euroa....
 järkevintä on käydä ruokakaupassa mutta kyllä se taitaa olla lankakerät kuitenkin...tai jos ostais koko rahalla sanaristikoita? Loppupeleissä käy kuitenkin niin, jos kyseessä on ylimääräinen raha, lähden syömään natiasten kanssa!

Bravuurini keittiössä...
lapsilta jos kysytään niin pizza ja lihapullat, isä sanoisi pulla. Itse en miellä kokkailujani mitenkään bravuureiksi, voisin olla enemmänkin kokeilevampi kun vaan viitsis.

No ni
siinä se oli sitten.
Saa kopioida omaan 
blogiin <3




maanantai 11. maaliskuuta 2019

Reipas viikko mässytöntä haastetta

Kaikkeen sitä mukaan meneekään ;)
Mutta
 katsotaanpa ensimmäisen viikon saldo.

Vanhimmaisella oli synttärit
 joten toiveesta tein täytekakun.
Ei  niin kauniin
  mutta sisällöltään herkullisen,
 mangosuklaamousse sekoituksen.
Tekiessäni en nuollut kippoja, 
lusikoita,
tai muita välineitä.
En maistellut etukäteen
ja pitäydyin yhteen palaseen kakkua.
(hitsi mitä itsehillintää..heh)

Omat mässyt
 eli lakritsihuuruiset taatelit olen jättänyt kauppaan.
Kyllä ne siellä pysyy,
ei lopu,
eihän?

Laskiaisenkin jaksoin olla
 ilman että olisin pullaan langennut.
Päiväkodin ruokapöydän äärellä
oli kyllä kermavaahtoviiksiä
kera hiljaisen maiskutuksen.

Naistenpäiväkin sain ohitettua
ja nautin vain kahvista...
Lidl tarjosi 4 pakettia kympillä joten
meillä on nyt kahdeksan,
ehkäpä sillä reilun kuukauden päristelee
tässä opiskelijoiden taloudessa.



Miten sinulla mässytön edistyy?
Tai vaihtoehtoisesti se joku muu -tön?

*Mukavaa alkanutta viikkoa*


perjantai 8. maaliskuuta 2019

Nainen

Mitä merkitsee naistenpäivä...
minulle se on jokapäivä,
olen nainen ihan vuoden jokaisena päivänä,
365 päivää vuodessa
(paitsi karkausvuonna ;) )

Siitä ei tarvitse muistuttaa koska sen huomaa joka aamu
 katsoessa peiliin,
kukkuu...
 minähän se siellä
silmät sikkarallaa
tukka takussa
ryppyjä otsalla
uurteita silmien vieressä
lämpömakkarat uumalla
raskausarvet muistuttamassa.

Ei oo helppoo ei...
pitäis näyttää kivalta
olla simpsakka
nauraa suloisesti
sipsutella kauniisti koroissa
heilauttaa mekon helmaa
siivota sirkeänä
pyöritellä pullaa
...ai pitäiskö?

No ei...
Mäpä
 mamitan kybällä mun natiaisia
hörötän ja jekkuilen
nautin keskellä sekasotkun
viipotan trikoissa
laahustan villasukissa
lompsottelen kumppareilla
leivon ku leivotuttaa
mökötön ku potuttaa
suihkun raikkaana tai hiestä märkänä
ihan naisena
kokonaisena.

Mutta on se hyvä että kerran vuodessa on
naistenpäivä.
Joka paikassa ei naisilla ole
 vapautta elää kuten haluaa
näyttää miltä haluaa
tehdä mitä haluaa
tai olla tekemättä.
Niille naisille haluaisin
edes palan omaa vapauttani.


Muista tänään mummia, äitiä, ystävää, rakasta, tytärtäsi
kukkasin <3
Ei haittaa vaikka olisi välimatkaa, Interflora auttaa :)


<3 Hyvää naisten päivää <3

Teksti sisältää mainoslinkin.






keskiviikko 6. maaliskuuta 2019

Ajankäyttötäyttö

     Monen meidän
elämän arjen sujuvuuteen liittyy olennaisena osana
 kalenteri.
Meillä on käytössä Gregoriaaninen kalenteri
(mieleen tulee kirkkomusiikki).
 Jos kalenterin historiaa haluaa lähemmin tutkia voi näpytellä
internetin ihmeelliseen maailmaan
 vaikka Juliaaninen kalenteri
 niin pääset uppoutumaan ajankäytössä taaksepäin,
mielenkiintoista!
Caesarin aikana saattoivat liittää uusia karkauskuukausia kalenteriin
 saadakseen lisää hallitusaikaa, näppärää ;)

Kalenterihan voi olla paperinen
ehkäpä kovakantinenkin.
  -70 luvulla oli teinareita, niitä  sellaisia pieniä pläriä
 (jos nyt joku sattuu muistamaan).
Kalentereita on myös seinäversioina
ihania kuvia pullollaan
moneen makuun sopivia
 joskus myös laskutaskuja
 sisältäviä.
 Ahkerat käyttävät myös liitutaulumaalilla maalattuja viikkokalentereita
 koko perheen menojen kirjaamiseen.
Äärettömän kätevää nostaa näkösälle kaikkien menot.
Meillä nykyään toimii post`it laput vessan peilissä,
ainoa paikka missä opiskelijan plantut nostavat aamuisin katseensa,
silmät auki!!
Toinen toimivaksi osoittautunut paikka on kahvinkeitin,
 kas kummaa!

Mikä onkaan kalenterien syvin olemus?
No tietysti se että muistaa...
työajat
synttärit
nimpparit
säätilat
liputuspäivät
juhlapäivät
kellonsiirrot
kulttuuririennot
harrastukset
laskujen maksupäivät
lääkäriajat
juhlat
vuosipäivät
ruokaostokset
konsertit
tapaamiset
työt
siivouspäivät
kirjaston kirjojen palautukset
lomat
siementen istutukset
haettavat postit
lähettävät postit
alet....
Eli kun syvemmin miettii niin
monikohan noistakin asioista on ajantäyttöä ei ajankäyttöä?
Tekemisien muistaminen on tietenkin tärkeää
 ja se että ne ovat kirjattu johonkin,
 pitäisi vähentää stressiä.
Onkohan näin?
Nykyaikana tuntuu että kalenteri täyttyy ihan tyhjänpäiväisyyksistä,
 asioista
 joita ei nyt ihan aikuisten oikeesti tarvitsisi itselleen kalenterin avulla muistuttaa.
Kalenterin apu ajanhallinnassa.
Juu, sehän taitaa olla juurikin se jippo
 että osattaisiin jäsentää viikot niin
 että sopivasti jäisi myös vapaata aikaa perhe-elämälle, ihmissuhteille sekä ystäville.
Sen ajan saaminen ja käyttö on tärkeää
sekä stressiä poistavaa.



Monella kalenteri on muuttanut nykyaikaan ja puhelimeen.
On kaikenlaisia
sovellutuksia
äpsejä
muistutuksia
ja mitä kaikkea niitä nyt onkaan
(dinosaurus ei ole ollut tässä kehityksessä mukana tai koittaa olla olematta...hih).

Mitä tarkoitan sitten sanalla ajankäyttötäyttö?
Kun vuoden alusta kalenteri kiiltelee valkeilla tyhjillä sivuillaan
 niin sinne on saatava kirjoittaa.
Päivät täyttyvät kuin itsestään
kun siirtää vanhasta kalenterista uuteen kaikki tärkeät päivät
ja sitten se alkaa...

Mihin kummaan tämä kaikki aika menee kun ei ehdi sitä, tätä ja tota?
Miten kummassa vuodet menee ohi kuin tuulenpuuska
 ja rauha ei saavu edes jouluna.



Kun kalenteriin täyttää liikaa
niin ei aikaa jää sille
 jota ei tarvitse kalenteriin täyttää
elo oloon.



*Hyvää tätä elonpäivää*

maanantai 4. maaliskuuta 2019

Mikki Hiili

  Suomenlinnan nukkemuseon kokoelmissa on vaikka mitä
 kuten tämä meidän kaikkien niin hyvin tuntema Mikki Hiiri.
 Mikki asuu vitriinissä
 kuten lelut museossa muutenkin.
 Tässä museossa vaan on sellainen jännä juttu
 että ne vaihtavat paikkaa
 ja välillä käyvät lomallakin, voitteko uskoa!
Tämä kannattaa kokea ihan itse
ja käydä tutustumassa paikkaan,
 lautalle vain ja Suomenlinnaan mars
(muista tarkastaa netistä aukioloajat ).



Tadaa!
 Minä sen tein,
kokkailukisan voiton vein.

Ei tarvittua essua,
ei muutenkaan mitään suojapressua.


Liesi vain oli liian suuri,
kuin Kiinanmuuri.


Ylös piti kavuta
uunin luukun avulla,
niinpä tämä Mikki
 kuorruttui savulla.

 Nokeakin tuprahteli
mistä sekin johtui?
 Kakkutaikinassa
 luultavasti
pari pilkkua ui.


Se makua ei haitannut laisin,
nokilisällä voittaa taisin.

 Taidan nimetä itseni uudestaan
se on
Mikki Hiili,
 Ai miksi?
No minä olen kokki
en Hiiri.

*Onnelin runoratsu taas laukkaa*

perjantai 1. maaliskuuta 2019

Mässytön maaliskuu haaste

Otin haasteen vastaan
eli mässytön maaliskuu.
Liity ihmeessä mukaan <3

Tämä sopinee oikein hyvin 
tähän uimarenkaan pihisyttämiseen vyötäröltä.
Äärettömän typerää
 että kilot tulevat varkain ja salaa.
Eikö nyt voi varoittaa
Heh!

Se vaan on niin
 että "kaikki" minkä nautinnollisesti nielee
näkyy 
ennemmin tai myöhemmin
..jossain.

Joten ilman "ressiä"
mässyt jää kauppaan.

Voihan sitä ilahduttaa itseään muutenkin
kirjalla
kävelylenkillä
lautapelillä
elokuvalla
pop....ei!
uintireissulla
kukkasilla
suk...ei!
auringon nousulla
kahvi kupposella
kek...ei!


Kuvassa näkyvä jädejako
 on menneiltä vuosilta.
Lapseni jakoi mamille ja itselleen ;)

*Pidetään "MM"-lippu korkealla*