Elämässä meistä aina jotain irtoaa matkanvarrelle..jotkin asiat ovat kauniita ja merkityksellisiä. Asioita myös unohtuu ja katoaa kokonaan.
Jos oma muisti ei jaksa kaikkea kantaa niin onnellista on sisarukset ja vanhemmat sekä ystävät ja rakkaat, jotka voivat kaivaa näitä muistojen arkkuja sopivana ajankohtana ja näin paistaa päivä myrskynkin jälkeen.
Rakkaus, se kaiken kantava voima joka meitä ihmisiä ajaa eteenpäin elämässä. Se on joskus ihan kielenpäällä, joskus piilossa sydämessä mutta siellä se kuitenkin on.
Se on se puristava tunne joka salpaa hengityksenkin.
Se on se ilo joka pistelee varpaissa.
Se on se lepattava perhosparvi.
Se on se mustaakin mustempi kahvi joka valvottaa.
Se on se jonka eteen täytyy nähdä vaivaa.
Se on se joka vuolaasti itkettää.
Se on se joka kaiken kestää.
Se on se jota ei voi maahan peittää.
Se on se joka kietoutuu ympärille kuin sumu.
Se on se joka pakkasellakin villasukkien lailla lämmittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Hei! Jätäthän jälkesi käynnistäsi blogissani :)