Tänään on taas tuullut ihan urakalla, elämän ulapalla. Väliin jään miettimään että eikö tämä jo riitä, ei jaksaisi enään näitä takapakkeja ja kolhuja. Jos laskisi kaikki kolhut mustelmilla olisin monesti ollut sinipunainen, jos laskisi takapakit multapusseilla ja itkut säilönyt ämpäreihin olisin vajonnut mutaan. Milloin on se aika että se aurinko paistaa risukasaan?
Viisas äitini joskus sanoi minulle että meistä jokainen saa reppuunsa niin paljon kannettavaa kun jaksaa kantaa. Näinhän se on mutta minulla reppu on jo vaihtunut rinkkaan ja paino alkaa käydä ylipääsemättömän raskaaksi.
Onneksi on muutama ihana ystävä ja aina puolellani seilaava siskoni jotka jaksavat kuunnella murheita ja valaa uskoa tulevaan. Mietin vaan että milloin on se minun aika olla onnellinen...olenko itsekäs äiti kun näin ajattelen? hmmm...lasteni eteen olen kaikkeni tehnyt ja teen mutta olisihan se kiva tuntea olevansa muutakin tässä elämässä kuin äiti.
Ehkäpä se joskus kulman takaa tulee odottamatta, oikeaan aikaan, oikeaan paikkaan....sitä odotellessa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Hei! Jätäthän jälkesi käynnistäsi blogissani :)