lauantai 6. lokakuuta 2018

Hauho

Tänään ihanan aurinkoinen syyspäivä joten auton nokka kääntyi jonnekin missä emme olleet ikinä käyneet. Hauhon keskustan vieressä on aivan ihastuttava puutaloalue. Pieniä kapeita teitä ja taloissa nimet :)
 
Ranta oli aivan vieressä (vaikea oli saada kuvaa että horisontti suorassa joten koittakaa kestää...en jaksa suoristaa kuvaa)
 
 
Mutta reissumme kohde olikin hieman ylempänä eli  Vuorenharjun näkötorni.
 

                         Näin mahtavat näköalat oli tornista ylhäältä.

 
 



                                                           Tässä vähän historiikkia.


 
*Ihana paikka, suosittelen*

10 kommenttia:

  1. Varmasti upea paikka! Ja edellinen postauksesi oli myös itselleni kovin ajankohtainen, joten kiitos siitä! Olen tehnyt paljon työtä ja käyttänyt nyt aikaani sen pohtimiseen, miten onnistuisin muuttamaan omia tapojani ja ennen kaikkea ajattelutapojani. On karsittava asioita, jottei tulisi kuluttaneeksi elämäänsä liiallisessa kiireessä ja hötkyilyssä. Tilan vapauttaminen kaikkein tärkeimmille asioille on juuri nyt projektini nro 1 :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäinen askel muutokseen on juuri tuo pysähtyminen ja ajatteleminen <3 Tämä nykymaailma on niin hektinen jopa ihan pienimmille että kauhulla katson sivusta millaisia aikuisia heistä mahtaa tulla. Toivotan projektille auringonlämpöä ja tuulen nopeaa viisautta ja lopputulosta joka on kaunis kuin meren kimallus <3 Ihanaa alkavaa viikkoa Pilvi <3

      Poista
  2. What a lovely place to visit. I'd love walking around there. Nice view from up high.

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Eikö vain.... odottelin että olisi lintuaura lentänyt ylitse mutta sain vaan ;) nauttia maisemista. Suositan kyllä kaikille käymään.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kulttuurihistoriallisesti aivan oiva ja lähellä oli myös kestikievari joka näytti mielenkiintoiselta, jätimme sen toiseen kertaan niin voimme palata :)

      Poista

Hei! Jätäthän jälkesi käynnistäsi blogissani :)