Röyh

Vuosia ja vuosia omia naperoita kasvattanut ja ihan kuin pionit (ei kuki ensimmäisenä vuonna...ei ehkä seuraavanakaan) ne tuottaa onnenpipanoita vieläkin.

Lapset ovat aina lapsia vaikka jo täysi-ikäisiä, ovat ihanan raivostuttavia otuksia jotka aiheuttavat harmaita hiuksia ja joskus pitää ihan purra kieltä ettei sano pahasti... ja kuitenkin kiukuspäissään joskus tulee laukaistua sammakoita suustaan... ei pitäisi... mutta ne vaan loikkaa. Nuorisoni on äitiään paljon tietäväisempi näissä tietokone asioissa, puhelimissa ja muissa vempaimissa, onneksi auttavat tarvittaessa. Ovat ihania ja yllättävät sydämellisyydellään juuri oikeina hetkinä.

Tänään oli semmoinen päivä kun työ venyi yli-inhimillisiin mittoihin ja väsymys turrutti sekä rystyset laahasivat maata kun mami saapui kotiin. Reppu painoi selkää, sormet jäässä (hanskat mukana mutta repussa) ja ihan loppu.

Ihana nuorimmaiseni oli laittanut ruokaa valmiiksi <3 Juuri nämä on niitä ihania pieniä onnen pipanoita millä taas jaksaa.

Nyt masu pullollaan jaksaa hiukan kirjoittaa ;)