maanantai 20. toukokuuta 2019

Juhlahumu

Päiväkodissamme oli suuret syntymäpäiväjuhlat
 joita juhlittiin koko viikko.
Jokaisella kylällä oli omat juhlansa 
joihin tehtiin paljon taustatyötä
kooten historiikkia
vanhemmille nähtäväksi.
Lisäksi kaikki ohjelmien miettiminen ja harjoittelu,
sekä tilojen koristelu.

Nostan hattua heille ketkä sen tekivät.
Monen viikon työnteko
oman työn ohessa
 sekä kolmet juhlat selvästi vetivät veronsa.

Viimeisenä oli meidän henkilökunnan omat juhlat.
Nostimme kuohuvat
 joissa kesäinen mansikka tuomassa väriä.
Kuulimme kaunista laulua 
ja kilpailimme historiatietämyksestä.
Söimme hyvin
ja nautimme kakusta.
Puheen sorinaa,
viinien kilistelyä,
lopuksi puhkesi kaikki väsymys ulos.

Ymmärrän täysin, 
mutta väliin tuntuu niin hassulta,
että aikuisena on hyvin vaikeaa
purkaa ulos väsymystään oikeassa kohdassa,
oikeille tahoille.
Väsymys purkautui vuolaana
viinilasien päälle
ja siinä vaiheessa minä hipsin vähin äänin kotiin.
Vältän viimeiseen asti juhlahumua
joka sumuksi muuttuu.

Miten sinulla?
 Mihin asti olet työpaikan riennoissa mukana?
Päättyykö teillä juhlahumu juhlasumuun?





*Sumutonta viikkoa*



12 kommenttia:

  1. Ei ole työpaikan riennoista kokemusta mutta sumutonta viikkoa sinnekin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Sumuton ainakin alku, ukkosilla uhkaavat mutta sehän on vain sää ;)

      Poista
  2. Hmmmm. Piti oikein miettiä, että milloinkahan viimeksi olisi ollut työpaikalla jotain juhlahumun tapaista, muttei tullut mieleen :D. Eikä johdu sumusta..

    Kivaa synttärijuhlien jälkeistä aikaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh ;) Kiitos, juhlien jälkeinen aika on rattoisaa, ei muilla kiristä pipo ;) enää!

      Poista
  3. Kiva että juhlitaan, mutta ikävää jos juhlista tehdään niin mahtipontiset että niiden järjestämiseen väsyy. Meillä työpaikan virkistysillat sujuneet aina mukavasti ja koska en ole yökukkuja kotiin tulee lähdettyä juhlista ensimmäisten joukossa. Mukavaa uutta viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, isot panostukset varsinaisiin juhliin ja siihen päälle henkilökunnan kemut, liika on liikaa. En ole minäkään yökukkuja...mielummin nukkuja :D Kesänodotusviikkoa sinnekkin!

      Poista
  4. Mä olen kanssa se "tylsä", joka lähtee siinä vaiheessa kotiin, kun meno alkaa äityä. En jaksa katsella enkä jaksa olla :) Aamulla on paljon kivampaa, kuin muilla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä ja yleensä ennakoin etten ole edes siinä vaiheessa kun "äityy". Yöllä nukutaan jaa aamuun varhaiseen herätään. Mutta ...kukin tyylillään <3

      Poista
  5. Mä karkasin siinä vaiheessa kun Aikuinen nainen oli laulettu, samoin Vanha nainn hunningolla ja Ei oo ei tuu -ta viriteltiin ;-)

    Ennen sumua siis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D todellakin tuon biisiviritelmän jälkeen kotiin!

      Poista
  6. On ollut hyvä aihe juhlalle! Pitkä taival, muistoja ja muutoksia.
    Entisessä elämässä työpaikan juhlat ja tilaisuudet juotettiin. Raskas työ, raskaat huvit. Itse absolutistina olin aina mukana, jos mahdollista. Siinä sivustaseuraajana huomasi, että aina ne samat meuhkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhlan aihe todellakin oli tärkeä ja hieno <3 Itse lähden aina niin aikaisin että pahimmat meuhkat jää näkemättä, hyvä niin ;)

      Poista

Hei! Jätäthän jälkesi käynnistäsi blogissani :)