Silopinta

Elämässä on silopinta, 

se mikä heijastuu ulospäin,

muille.

Silopinta ei tarkoita luxusta, rahaa ja elintasoa

vaan ihan sitä elämää joka näkyy.

Ihmiset,

elävät ja olevat kotiympyröissä.

Käyvät töissä ja harrasteissa,

vievät roskia ja ulkoiluttavat koiraa.

Kantavat ruokakasseja

 ja tuijottavat kännykkää kävellessään.

Paljon voi tehdä päätelmiä

mimmoista elämä ehkä muiden perheissä on.

Seinien läpi kuuluu huutoa,

kauppakasseissa tyhjiä oluttölkkejä,

roskakatoksessa pizzalaatikoiden vuori,

ohi kulkevan naapurin synkkä ja tyhjä katse.

Lasten leikki pihalla ja iloiset askeleet rapussa,

rappukäytävässä tuoksuu pulla.

Parvekkeelta tupsahtelevat saippuakuplat,

pyöräkellarin ahkera käyttö.

Hiekkalaatikossa leikkivä lapsi,

penkillä istuva yksinäinen äiti.

Rollaa työntävä huivipäinen rouva,

korissa avattu makkarapaketti.

Se että huomaa mitä ympärillä tapahtuu,

katsoo oikeasti
 on tärkeää,
olematta vain utelias.

Lähellä voi olla joku joka tarvitsee apua

sitä ymmärtämättä pyytää.

Kaupungissa asutaan kuin muurahaiset keossa

mutta omissa koloissa.
Tunnetko naapurisi?
Autatko jos huomaat toisen apua tarvitsevan?
Uskallatko itse pyytää apua?

Silopinnan alla on se kaikki mikä ei muille kuulu,
se oma elämä.
Silopinta sulkee alleen hyvät ja pahat,
piilottaa katseilta.

Silopinta on hyvä koska kaikkiin ei vain voi luottaa,
se myös voi olla paha koska peittää avun tarpeen.

Elämä on monimutkaista,
kimurantteja kulmia
 ja polkemattomia polkuja täynnä.
Silti sitä hyvää onneksi on,
ei tarpeeksi mutta on.

*Ole sinä näkevä ja auttava*