Pötkähdys

 

Syksy on ollut pitkä ja harvinaisen kaunis,

ainakin minun silmääni.

Lehdet alkavat suurin osa olla kenkien alla  liimautuvaa massaa,

aiheuttaen vaaratilanteita syyshämärässä,

heijastimin varustautuneessa kansassa.

Valveutuneet yksilöt ovat vuoranneet itsensä

sormikkain, maskein

 ja tietysti lämmittääkseen ajatuksiaan ovat upottaneet päänsä pipoihin.

Löytyy myös yksilöitä joilla on silmälasit kaiken tämän päällä,

sankalla huurteella kyllästettynä.

Siinä sitä sitten ollaan,

heijastimetkin ilmaisevat kulkijan muille tien käyttäjille

 kun liukastumisen hetki saapuu,

se kun tulee yllättäen ja varoittamatta.

Siinä ei lentäneet maskit auta kun ärräpäät sinkoavat ilmaan

yhä kiihtyvänä pisarapilvenä,

maahan pötkähtäneeltä kanssakulkijalta.

Apua ei haluta koska turvavälit on pidettävä.

Niinpä kiusallisen liukastumisen hetki

on ohi kiitävä aika

tässä syksyn liukkaudessa ja hämärässä.

Pakotus vain kaatuneen pakarassa,

maassa sekaisin menneet märät lehdet.

❤Pysytään pystyssä tänäänkin❤

                                                       

Elämän mittainen villalankani

 

Ajatuksia viilettää vinhaa vauhtia,

joskus niistä saa kiinni 

ja välillä kuuluu vain ohikiitävä suhahdus, 

siinä se sitten oli....

hetki sitten napattavissa.

Instaan saa helposti kiteytettyä hetkellisiä ajatuksia,

mutta pidempää tekstiä saa nyt ihan kiskoa ulos,

ei kovin mukava olotila.

Vähitellen sitä tajuaa mitä kaikkea on taakse jäänyt 

viimeisen vuoden aikana

ja samalla sitä alkaa kirkastumaan ajatuksia tulevaan.

Otollinen ajoitus kun tuo vuoden vaihtuminenkin lähestyy.

Ihmisen elo on sitten kummallinen lankakerä,

oikeastaan vyyhti tai sekanöttönen.

Alku ja loppu löytyy mutta mitä siinä välissä 

niin se onkin yllätys.

Värin vaihdoksia,

ohenemista,

paksuuntumista,

solmusutturoita,

mahdollisesti liitossolmu jos toinenkin.

Koostumuseroja meillä on tietenkin

ja grammamäärät vaihtelee,

silti aina löytyy se alku ja loppu.

Lohdullista, vai mitä!?

Pohdinnassa on ollut mitä kaikkea omasta sekanöttösestä

on saanut kudottua,

aika paljon villavan hyvää sekä pahaa.

Elämä on antanut aika hyvät ohjeet,

noh, välillä ne ovat tulleet kyllä jälkijunassa.

Vielä ei neulos ole arvatenkaan valmis,

sitä en itse tiedä milloin on, hyvä niin.

Kietoudun tähän neulottuun osioon ja koitan selvittää

ohjeistusta seuraavaan.

Odotan oikeastaan jännityksellä mitä seuraavaksi,

tasapainoa tavoitellen, neuloksesta tulee valoisaa ja kevyttä.

Onko sinun neulos mitä materiaalia? 

Oletko löytänyt ajallisesti oikeat ohjeet?

❤ neulonnan iloa sinullekkin ❤

Sukellus tekstimereen

 Minä pidän kirjojen lukemisesta,

rapisevien sivujen kääntelystä,

siitä ahnaasta katseen kuljettamisesta

mustekiehkuroiden maailmassa.

Keskittymistä toisen ihmisen ajatuksiin, 

jotka hän on luonut sekoitellen sanoja ja muodostaen lauseita,

 kasvattaen kokonaisia maailmoja.

Soljuvaa tekstiä on ihana lukea, 

tarinoihin on mukava sukeltaa.

Upottavassa tekstissä voi viipyä kirjallisen,

hyvässä viipyä kotvasen.

Sitten on niitä joita ei millään saa luettua.

Sellaistahan se elämäkin on,

kurkkimista oksan takaa,

uskaltautumista mukaan,

sukelluksia auringon kultaamaan veteen,

sekä niiden purjeveneiden seurailua jotka katoavat horisonttiin.

Ja mitähän se Onneli sitten lukee,

 on tietenkin nyt kielenpäällä.

Onneli lukee kaikenlaista,

satukirjoja, runoja, tarinoita, dekkareita, oppaita,

sanomalehtiä, internettiä..... heh!

Mitäs siellä luetaan tai jätetään lukematta?

❤Lukeminen on kivaa niin yksin kuin ääneenkin❤

INtrovertti

Tässä taannoin blogiystäväni Marjaana omassa blogissaan 

mietti introverttiuutaan,
täällä toinen.

Se on toisaalta elämää ehkäpä kaventava

mutta tavallaan myös avartava.

Mietin ja pohdin paljon ihan oman pään sisällä

ihan ilman toisen löpinöitä,

päädyn tulokseen jos toiseenkin,

puntaroin ja aprikoin.

Vatvon ja vatkaan

ja voih sitä onnea kun saan ahaa elämyksen.

En vihaa ihmisiä

mutta kynnys on aika suuri,

nousta ja puhua ääneen.

Sitten, niitä ihmisiä tulee elon matkalla eteen

joiden kanssa on niin helppoa ja luontevaa puhua,
tai olla vaan
 ihan puhumatta.

Se on ihan hämmästyttävän ihana kokemus

joka nostattaa oloa viikoiksi eteenpäin.

Introverttinä uskaltaisin sanoa

että tulee huomioitua ihan tätä 

ympärillä kuhisevaa elämää

aika syväluotaavasti,
sitä kun on ns. seuraaja roolissa,
katsojana kuin seinämuuri.

Joskus nuorempana olin hiukan kateellinen

niille ekstroverteille, 

elämänpomppijoille

 joilla oli suuri kaveripiiri

ja menoa ihan loputtomiin.

En enää,

pidän tästä omasta olotilasta.
Onneksi työssäni,
lasten kanssa pystyy olemaan oma itsensä.
Lapset eivät kyseenalaista
vaan hyväksyvät minut juuri sellaisena kuin olen.
Aika lohdullista tässä omituisessa maailmassa.
Samoin kun kirjoittaa
 niin sitä on helpompi "puhua" ääneen,
kiitos kun luette ja kommentoitte,
olette olemassa <3

*Onnea on olla omanlainen*

Sisaruus back

 Pidimme iso-siskon kanssa siskopäivän.

On hienoa että kaikkien näiden vuosien jälkeen kun olemme hoitaneet

omia lapsia, äitiä ja viimeiseksi isää

niin on taas löytynyt sitä omaa juttua, yhdessä tekemistä.

Toki vielä keskusteluissa paljonkin pohditaan mihin kaikki tunnit ovat menneet mitä yhdessä olemme olleet. Hyötykäyttöön, hih!

Oli ihana syy astella alipukeutuneena Kämppiin, istahtaa baariin, juoda samppanjat kera mansikoiden,

ja syödä kevyt (mutta ylettömän täyttävä) lounas.

Pohdimme juurikin sitä kuinka isä olisi ollut puolestamme onnellinen että otimme luxushetken itselle ja nautimme oikein ruhtinaallisesti.

Palvelu oli hyvin ystävällistä, tunsimme olomme huolehdituiksi.

Milloin sinä olet hemmotellut itseäsi?

Minkälainen suhde sinulla on sisaruksiisi?

❤ Sisaruus on elinikäinen ystävyys ❤

Arvonta suoritettu!

 Arvontaan osallistuminen loppui klo 18

Kiitos kaikille jotka raapustelivat ajatuksiaan, 

"mikä sinut tuo blogiini".

Arvonnan suoritin ihan vanhanaikaisesti,

lippuäänestyksellä 😊

Kristallimalja sai olla arvontakippona tänään.

Voittajalle siis lähtee Finlayson essu ja yllärinä pohjalla Luhdan pikku pyyhe,

 jonka voi Cheffimäisesti asetella uumalleen essunauhojen alle.

Tällä kertaa onni osui Minttu47 osallistujalle.

"Kirjoitat kaunisti elämästä, myös käsityöt ym. ideat kiinnostavat".

Kiitos Mintulle ja olen laittanut sinulle sähköpostia.

Paljon onnea voittajalle.

❤ Kiitos osallistumisesta ja jatketaan yhteistä matkaa❤

Mitä jos onnea ei löytyisikään?

 Mitä jos onnea ei löytyisikään?

Sehän tietenkin riippuu mitä tarkoittaa onnella ja kuinka laajaksi se on paisunut omaan ajatukseen.

"Elämä ei ole elämää ennen kun", "olen onnellinen sitten kun", "vasta sitten olen onnellinen",

tuntuuko mikään tutulta?

Ihminen on siitä kummallinen otus että osaa ihan ilman minkäänlaista opetusta olla onneton sekä tyytymätön ja kateellinen.

Lapsi kun syntyy hän elää onnellisuuskuplassa, vanhempien tehtävä on pitää kupla ehjänä mutta ei ympärillä. Onko ajatuksena ymmärrettävä?

Kun sisäinen minä on onnellinen pienistä asioista, arkisista tapahtumista, sitä kestää elämän aallokkoa paremmin. 

Ainakin nuorempana elämän onni oli se poikaystävä, seuraavaksi tuli vakaa työpaikka.

Jossain vaiheessa vaihtui onnen sisältö perheeksi ja omaksi kodiksi.

Ja sitten onni muutti todella muotoaan;

onnea on kokonainen yöuni,

lämmin ruoka lautasella,

auringonpaiste tai pakkaspäivä,

raitis ja puhdas ilma,

onnea on päästä lääkäriin kun tarvitsee

ja puhtaat sukat aamulla.

Nyt kun puolivuosisataa takana ja elämän kolhuja 

 niin onnellisuutta löytyy myös

perhosen siiven liikkeestä,

tuulen huminasta lehvästössä,

kahvin mausta aamulla,

kävelyn tuottamasta väsymyksestä,

työn ilosta

 ja elämän loputtomasta kieppuilusta.

❤ Arkionnen ei kannata antaa olla unelmista kiinni ❤