lauantai 27. huhtikuuta 2019

Oire yksi, kaksi, monta...

Kirjoittelin ferritiiniarvoista aiemmin täällä
ja muutamalla sanalla oireista.
Availen nyt omia kokemuksia lisää jos siitä olisi jollekulle apua.



Useamman vuoden on tuntunut
 että väsymys  pukkaa töiden jälkeen niin paljon
 etten jaksanut kuin kotiin raahautua.
Väsymys hiipi varkain elämääni.
 Sohvan pehmeys, 
television rauhallinen taustaääni unetti hyvin.
 Kaikki ylimääräinen jäi
 koska mihinkään ei jaksanut lähteä
 tai ylimääräistä tehdä.
 Viikonloppuisin sitä nukkui kymmentä tuntia
 ja siti univelka tuntui vain kasaantuvan.
Koitin aloittaa lisäopintojakin mutta
kaikki vain jäi kun ei jaksanut
ja uuden opettelu tuntui tahmealta.

Tuntui että elämästä alkoi kadota värit
 ja mielenkiinto asioita kohtaan
 puff, hävisi.
Väliin koitin zempata hirveällä vimmalla
 että nyt lähtee!
Sitten sitä istui suihkussa
 ja mietti että vähäisetkin hiukset lähtee päästä
järkevien ajatusten mukana.
Hirvittävä jatkuva palelu,
villasukkia kerroksittan jaloissa,
öisin peittovuori päällä.
Löylyssä ei jaksanut olla
 kun tuntui että happi loppuu,
ei auttanut vaikka alalauteella istui.
Aivan kuin sauna olisi ollut täysin hapeton tila,
 paha olo saapui heti kun heitti löylyä.

Varsinkin öisin vaivasi levottomat jalat
mikä häiritsi yöunia,
 ylös sänkystä vähäksi aikaa käppäilemään
 että sai jalat rauhoittumaan.
Hajamielisyys ja unohtelu alkoi vaivaamaan,
aivan raivostuttavaa äiti ihmiselle
 joka yleensä muisti kaiken
(tai ainakin kaiken tarpeellisen).
 Ja sitten tuo pirskatin paino
 alkoi pikkuhiljaa kivuta uumalle.

Kävellessä tuntui kuin jalat olisivat olleet lyijyn raskaat
 ja jo pieni määrä rappusia
 aiheutti sykkeen nousun sekä ärsyttävän huimauksen.
Joskus kaupan kassajonossa
 tuli niin heikko olo
 että oli pakko vetäytyä sivuun istumaan
 ettei kupsahtaisi lattialle.
Kynsien kasvatus on ollut vain lohduton unelma,
aina kun sai hiukan kasvatettua
 niin kynnet lohkeili ja aaltoili.



Terveyskeskuksessa kun kävi kolotuksista ja hengenahdistuksesta kertomassa
 sain masennustestiä käteen
 ja ohjeistusta liikkua enemmän.
Liikkua enemmän?
Millä hitsin voimilla kun hyvä että töihin jaksoi mennä.

Uusi työympäristö jossa olin aloittanut 2016 syksyllä
 ja reipas ulkoilma piti työpäivät kuosissa.
 Työnkuva ei ollut stressaavaa 
ja kaikin puolin tuntui ihan mukavalta.
Paitsi,
en töiden jälkeen jaksanut mitään.
Sinnillä koitin peittää jaksamattomuuttani
 ettei kukaan vain luulisi että olen laiska,
 miten tyhmää itseltä.
Talvella alkoi oireilla myös nivelet 
ja päätin lähteä työterveyden kautta keväällä
 etsimään syytä tähän kaikkeen.

Ensimmäisenä taas tuli työssäjaksaminen
 ja masennustesti. 
Joo en ole mielestäni masentunut 
vaan loppu siihen
 että kroppa ei jaksa.
Sitten sitä ohjeistusta liikunnan lisäyksestä,
joo kun ei jaksa.
Hirmuiset testit laboratorioon ja röntgeniin.
Tulokset vähän vinksin ja vonksin
(silloinkin otettiin ferritiini arvo mutta sen mataluudesta ei puhuttu).
 Ohjeistuksena oli vitamiinikuurit kohdilleen,
 ruokatottumuksia piti muuttaa,
liikuntaa lisätä
ja kuntovalmennukseen sain lähetteen.

Söin vitamiineja,
mm. rautaakin kuurin
 ja kesä kaikesta kuumuudestaan huolimatta 
ei mennyt ihan aivosumussa,
kärsin vain kuumuudesta.
Aloin lukemaan blogejakin uudestaan
 ja pääsin itsekin kiinni syksymmällä kirjoittamiseen,
mikä olikin tosi hyvä,
ainakin itselle.

Syksy kun alkoi niin alamäki myös.
Kuntovalmennus johon olin saanut lähetteen jäi,
 koska olkapääni sanoi poks.
Pitkä sairasloma pukkasi päälle.
Väsymys iski todenteolla.
Olo oli kuin kuolema tulisi ja korjaisi.



Ferritiinit mitattiin alkuvuodesta 2019,
10 oli maaginen luku
 ja rautatankkaus alkoi.
200 mg illalla
aina c-vitamiinin kera,
imeytyy paremmin kun ei ole juonut
kahvia,teetä
tai syönyt maitotuotteita.
Onneksi massu kestää,
 monella voi olla hankalaa juuri vatsaoireiden takia syödä kuureja.

Ensimmäisen viikon jälkeen 
tuntui siltä kun joku olisi vetänyt ikkunasta verhot syrjään.
Se oli jännä tunne,
 ajatusten päällä on tuntunut olevan paksu peitto
ja nyt se hävisi kuin ilmaan.
Ihan kuin otsalta olisi tippunut 10 kilon puristava paino pois.
Aurinko sittenkin alkoi paistamaan kupoliin.

Nyt menty reipas kaksi kuukautta rautatankkauksella 
ja hiukset tuntuvat kohisten kasvavan,
 iho ei ole niin kalpea kuin ennen,
eikä kutise kokoaikaa.
Aamuisin tuntuu siltä että on oikeasti virkeä
 ja on kiva nousta ylös.
Niskajumit ovat jääneet vähemmälle,
päänsärkyjä ei ole ollut
sekä se omituinen palan tunne kurkussa hävinnyt.
Kynnet eivät lohkeile niin pahasti ja tuntuvat paremmilta.

Portaita pääsee ylös
ilman että happi loppuu.
Bussillekkin voi jopa hölkätä,
pelkäämättä lyyhistymistä juoksumatkalle.
Painokaan ei ole enään noussut
vaikka ei laskuunkaan ole vielä kääntynyt.
Liikkua jaksaa paremmin eli eiköhän se siitä.
Saunassa viihdyn pidempään löylyttelemässä.
Muistikin pelaa paremmin
ei tarvitse ihan kaikkea lapuille kirjoitella,
 jotka sitten kuitenkin unohtaa lukea.

Kuukaudet siis menty ferrodanilla 200mg/iltaisin
Vatsa kestää hyvin ainakin minulla tämän tankkauksen
joten tällä elokuuhun saakka.
Naisihmisenä myös kuukautiset
 verottavat rautaa jatkuvalla syötöllä
 joten siihenkin reseptillä Cyklokapron.
Rautapitoisia ruokia lisätty ruokailuihin
 ja koitan muistaa syödä ilman "kalkituslisää"
 niin imeytyisi siitäkin jotain.

Näin minulla,
 jokainenhan meistä on yksilö
 ja oireilee omanlaisesti
 mutta kehoitan kyllä jokaista pitämään huolta rauta-arvoistaan,
ja muistakin hivenainesta.

Tuntuu että lääkäreillä on
 ensimmäisenä väsymykseen tarjolla masennus tai kilpirauhanen,
 vaikka kyse voi olla niin helposti hoidettavasta asiasta kuin rauta.
Sivupalkistani pläräämällä lukemieni blogien listaa
 pääset myös kurkkaamaan mielenkiitoiseen rautablogiin.
Oletko sinä mitannut ferritiiniarvosi?




*Länsimaisen lääketieteen kompastuskivi, hoidetaan oireita kun pitäisi etsiä syy ja hoitaa sitä*









18 kommenttia:

  1. Tämä pitää linkata kaverilleni, sillä hänelläkin tuo ferritiini arvo huono.... Mukavaa viikonloppua sinulle 💖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linkkaa vain, luulen että meitä on monia joilla rauta-arvot olleet vuosia matalat ja saanut kärsiä oireista. Iloa sunnuntaihin <3

      Poista
  2. Menin aikanaan mittauttamaan ferritiiniarvot juurikin levottomien jalkojen takia, mutta sen sijaan, että olisivat olleet matalat, olivatkin koholla mikä peläytti ihan tosissaan (musta tuntuu, että olen aiemminkin kirjoittanut tästä, joten en halua toistaa itseäni, mutta pelko hemokromatoosista ahdistaa). Oli kuitenkin onni, että kävin mittauttamassa, enkä vaan alkanut syödä rautaa mutu-tuntumalla, koska sillä olisi voinut olla kohtalokkaat seuraukset.

    Ihanaa, että olet saanut lopulta avun <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurinkin näin, ei omatoimisesti vaan labrojen kautta ja niin että lääkäri pois sulkee mahdolliset muut sairaudet. Ymmärrän ahdistuksesi, on äärettömän ikävää kun ei pysty kaikkeen omassa kropassaan vaikuttamaan. Olen todella onnellinen että itselläni syy löytyi oireisiin ja pääsen siihen vaikuttamaan, siksipä siitä täällä kirjoittelen jotta joku muukin saisi ahaa elämyksen. Aurinkoa sunnuntaihin <3

      Poista
  3. Ärsyttää kyllä kun väsymykseen tarjotaan ensimmäisenä masennuslääkkeitä! Hyvä että olet nyt saanut täsmähoitoa vaivoihisi. Jännä juttu, ettei ferritiiniarvoja mitata herkemmin. Kivaa sunnuntaita sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä ärsytti kun tiesin että en ollut masentunut vaan lopen uupunut olemaan ihan väsynyt. Tiedän monia jotka ovat joutuneet turvautumaan yksityiseen labraan kun eivät ole saaneet apua omalta lääkäasemaltaan. Toivon todella että tässäkin asiassa tulisi lisäkoulutusta. Mukavaa alkuviikkoa :)

      Poista
  4. Mä olen myös miettinyt noita ferritiiniarvoja, niistä kun on puhuttu nyt niin paljon ja se lisärauta tuntuu monella auttavan moneen asiaan.
    Hyvä, että muistutit asiasta juuri nyt, kun pitää soittaa epihoitajalle - Riesa taas muistutti olemassa olostaan ja ilmeisesti verikokeet tulossa joka tapauksessa. Josko saisi tuon kokeen siihen samaan. Mulla juuri noiden lääkkeiden imeytymisen vuoksi pitää olla tarkka mitä muita "pillereitä" :) napsii - esim. luontaistuotteiden kanssa pitää olla tarkka, kaikki pitää tarkistaa, sopiiko ne kaikkien neljän kanssa.
    Siksi pitäisikin syödä luontaistuotteet ihan vaan suoraan sellaisenaan: porkkanoista, pavuista, kaaleista jne - mutta kun mulla on tää "kasvisintoleranssi" ;)

    Aurinkoista sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että muitutus sattui hyvään saumaan :) ja juu tarkka saa olla noiden luontaistuotteiden kanssa, niistä monet ei sovi lääkeaineiden kanssa. Kasvistoleranssi ;) hih hih Pöllö <2

      Poista
  5. Jos rauta-arvot ovat menneet huonoiksi, ei tietenkään ole muuta vaihtoehtoa kuin lääkehoito. Mietityttää kuitenkin, kuinka hyvin annetaan ohjeet myöhemmästä ravinnosta, että kohotetut arvot pysyisivät hyvinä eikä heti vuoden päästä tarvittaisi taas rautatankkausta? Luonnon tarkoitushan kuitenkin olisi saada rauta ruuasta eilä purkista. Jos syö ns. kevyesti ja kasvispainotteisesti, on oikeasti oltava t arkka, että saa riittävät ravintoaineet. Rautaa saa parhaiten lihasta, sisäelimistä ja täysjyväviljasta ja jos näistä ei syö yhtäkään, on tosi tarkkaan pidettävä huoli raudastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa että huonosti annetaan ohjeistusta ravitsemuksesta, aika paljon joutuu itse etsimään tietoa tai ravitsemusterapeutille voi tietysti yrittää saadaa aikaa. Feritiinimittauksen jälkeen onkin hyvä käydä lääkärin kanssa historia läpi, eli mikä on johtanut raudan puutteeseen. Raskaudet, runsaat kuukautiset, kilpaurheilu, huono ravitsemus, oheissairaudet...eli syitä on monia kuten meitä ihmisiäkin. Rautatankkausta ei saa aloittaa mututuntumalla isolla määrällä ja pitkiä aikoja. Itsellä ravinnon kanssa ei onneksi ole ongelmaa, syön lihaa ;)

      Poista
  6. Apua ihan kuin omasta elämästä.... Pitää varmaan mennä tutkituttumaan tuo ferritiini, sillä hemoglobiini kun on 136 sitä vaan kuvittelee, että ferritiinikin on yes, vaikka ei olekaan. Tyttärellä on sama arvo 10 ja millään en saa teiniä syömään rautaa, sitten väsyttää ja masentaa toista.

    Kiitos tästä, tytär saa lukea ja nyt oikeasti menen tutkimaan omat arvot. Olen nimittäin ihmetellyt miksi en saunassakaan enää voi ikinä olla, huimaa niin kovin ja levottomien jalkojen alla aina kaksi paksua tyynyä ja sukat jalassa tai jalkoja kolottaa. Iho kutisee jatkuvasti.

    Ihanaa vappua ja kiitos tästä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa jos avautumisesta on jollekkin hyötyä. Minulla tämä avasi maailman uudestaan, vielä on matkaa edessä mutta olo on parempi :) Teinin elämä muutenkin on rankkaa kaiken kasvun kanssa, saatikka jos arvot on noin matalat kun itsellä. Ehdottomasti lääkärin juttusille ja miettimään mitä vaihtoehtoja on hänelle tarjolla. Tiedän että heillä joilla vatsa ei siedä raudan ottamista suun kautta on mahdollista saada iso määrä sairaalassa suoraan suoneen. Toivotaan että apuja löytyy myös teille Tiia <3

      Poista
    2. Kohtalontoveri täälläkin! Tuija

      Poista
  7. Hyvä, että olet saanut jelppiä. Kun kaikki tuntuu kaatuvan päälle, ei vaan jaksa lähteä etsimään oikeaa suuntaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta ja kun tuntuu että nykyään pitäisi itse tietää mikä vaivaa ja mitä hoitoa tarvitsisi. Ainakin terveyskeskusten lempinimi arvauskeskus pitää valitettavan usein paikkaansa. Mutta nyt itsellä suunta selvä...ylöspäin :)

      Poista
  8. Voi, löytyipä hyvä koskettava kirjoitus. Olo on sumuinen ja väsynyt. Lähettäisin mieluusti yv:n. Tervehtymisterveisin Tuija

    VastaaPoista

Hei! Jätäthän jälkesi käynnistäsi blogissani :)