sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Frozen soap bubbles

Olihan sitä sitten kokeiltava.
Pakkaspäivä valkeni kirkkaana joten täytin tyttäreni kuplapurkin fairy-vedellä ja matkasin Suomenlinnaan.
Miksi sinne asti?
No ihan vain siksi että siellä tuulettomat päivät ovat harvassa ja täytyihän pakkaspäivää hyödyntää liikkumiseenkin.
Lautalla tuli seurailtua turistien pukeutumista, useimmilla oli toppaa ja villaa mutta sitten oli niitä saapikkaissa ja sukkahousuissa kekkaloivia otuksia.
Mittarissa rapisi kuitenkin -18.
Jotenkin kävi sääliksi, kuinka voi nauttia ihanasta ulkoilusta jos vaatetus on väärä ja paleltaa.
Kävelin satamasta Kustaanmiekan kärkeen johon leiriydyin puhaltelemaan umpikujaan, poissa muiden reippailijoiden tieltä (siis näin luulin).
Ei ole yhtään helppoa saada kupla pysymään ehjänä ja moni niistä ehjistä ajanmittaan rutistui kasaan, puhjeten viimeiseksi.
Muutama onnistunut yksilö kuitenkin, ei mitään niin hienoa mitä internetin syvyyksissä löytyy, tyytyväinen olen kuitenkin kokeiluuni.

Hauskana lisänä oli ohi meneviä ihmisiä joita hommailuni kiinnosti.
Suomalaisista osa jäi juttelemaan ja pyysivät saada ottaa kuvia itsekin pakkaspalloista.
Turistit olivat ihania, hehkuttivat Helsinkiä ja napsivat kuvia ahkerasti 
(toivon että minä en niissä näy).
Puhaltelin myös yhden Italialaisen pariskunnan iloksi kuplia enemmänkin ja he kuvailivat niitä jyrkänteen alta käsin, varmasti upeat muistot Suomesta <3
*Kupla on pop*

31 kommenttia:

  1. Wow, mun täytyy ehkä huomenna mennä kauppaan ja tehdä to sama. Ei siis kaupassa vaan ostaa saippuakuplanestettä. Niin, ja sulattaa pakastin. Tänään unohdin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käy muuten pillinkin kanssa puhaltaminen. Itsellä ei nyt vaan ollut pillejä mutta täytyy sitäkin kokeilla. Pakastin ei ehkä pakkasella nyt ensimmäisenä tule mieleen... vaikka hyvä olisi :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos :) sää oli just passeli kun ei tuullut yhtään. Hauskaa pakkaspäivän hupia.

      Poista
  3. Ihania saippuakuplia - enpä ole tuollaisia tullut ajatelleeksikaan.
    Onkohan mulla huomenna saippuakuplapäivä ylläripäivän lisäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Törmäsin netissä näihin... ne oli kyllä aivan Superhienoja mutta ihan tyytyväinen olen kun osasin :)Näitä on hauska tehdä eli kannustan kokeilemaan.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Ajatteles Hosulin naama tuonne kuplan taakse ja sitten kuva :) voi mikä medianäkyvyys <3

      Poista
  5. Voi hurja miten hienoja kuplia ! Italialaisturistit olivat takuulla tyytyväisiä kun sattuivat paikalle. Ihan niinkuin minä olen kun satuin tupsahtamaan blogiisi :)

    VastaaPoista
  6. Ai, että noi on mageita, osaisinkohan minäkin. Upeat kuvat. <3

    Kivoja pakkaspäiviä uudelle viikolle Onneli. <3

    VastaaPoista
  7. Ihan varmasti onnistuu, kunhan on tuuletonta. Tänään on ihan toisenlainen ilma, tuulee niin että pipot lentää :) Mitäköhän keksis...lentoharjoituksia ;)

    VastaaPoista
  8. Heh, sosiaalista kuplanpuhaltelua pakkasessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep :D vaikka ihan yritin mennä ylhäiseen yksinäisyyteen niin toisin kävi.

      Poista
  9. Ihania! Mua niin harmittaa, kun unohdin koko kuplakokeilut, vaikka oli nimenomaan aikomus sitten, kun seuraavan kerran on kunnolla pakkasta, mutta tyyntä (niinkuin eilen oli).

    Oliko sulla sellaista valmista saippuakuplaseosta vai teitkö itse?

    Ja voihan kääk. Pelkkä ajatus sukkahousuista toppahousujen sijaan saa näillä keleillä aikaan kylmänväreitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mulla oli ihan vesi-fairy seos. En tiedä saisko toisenlaisella sisällöllä kirkkaampia palloja? Tämä nyt oli hauskaa kokeilua :)

      Poista
  10. Hienoja kuvia olet napannut. Me oltiin eilen ihan samoissa hommissa ja kivaa oli. Just sopiva sää saippuakuplien puhalteluun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän hauskaa oli :) ..vaikka näpit alkoi kyllä väliin nipistellä ja oli pakko lämmitellä. Lapasten kanssa puhaltelu oli hankalaa.

      Poista
  11. Oh they are great. I'll have to try that.

    VastaaPoista
  12. Mekin ollaan jokunen vuosi sitten näitä kokeiltu, nytkin olis ollut sopivat pakkaset kun lähenteli kolmeakymmentä mutta ei tullut tehtyä. Haasteellista hommaa kyllä mutta lopputulos on ihana :)

    VastaaPoista
  13. Sarjassamme ekologista tilataidetta :)

    VastaaPoista
  14. No kyllä on upeita! Tulisipa pakkaset takaisin, pääsisi kokeilemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa tässä mietin ja myös nestesekoituksen suhteita? Pitäisikö sittenkin laittaa jotain muuta kuin fairya... tulisi kirkkaampia palloja. Kiva kun tulit kommentoimaan <3

      Poista
  15. Hieno maisema jäätyneille kuplille. Mie puhaltelin noita toissa viikolla ihan omassa pihassa, sai naapurit taas naureskeltavaa...
    Hienoja olivat omatkin kuplani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kuplat ansaitsevat maiseman ;) Olisit pyytänyt naapurit puhaltelemaan kanssasi... ilo olisi ollut kaksinkertainen <3

      Poista

Hei! Jätäthän jälkesi käynnistäsi blogissani :)